Vuorokaudet ovat yllättäneet. Kaivatulla vapaudella, valolla ja ihanuudella muutamaa päivää liian aikaisin, luullen että varmana osaan ja luottaen että hyvin menee. Ei mennytkään ei, taidan käydä korottamassa keväällä että saan ne lähtöpisteet miiden edestä uskon yhä osaavani tarpeeksi, vaikken saanutkaan sitä näytettyä vielä. Voi toki olla, että kehittelin vain psykologisen defenssin enkä suostu myöntämään että se olin minä joka olin huono eikä se koe. Harmitti, olin niin varma että onnistun, tein niin parhaani. Yllätyin kyllä siitäkin, miten nopeasti huomasin että ehkä pieni takaisku on selvittävissä. Ruotsi kuulemma meni sittenkin hyvin. Yllättävää sekin.Ja yllätys oli myös yön sudenhetki jo illasta alkaen, yllätys myös valkoinen ruusuke kouluratsastuksesta. Ja sekin, että johonkin tottunut ihminen saa turvaa ja pysyvyyttä, kun saa suuret kokeetkin ohitettuaan tulla kotiin, heittää päiväpeiton petaamattomalle sängylle, ottaa esille koulukirjat ja puhelimen ja viettää seuraavissa hetkissä aikaa lähinnä jälkimmäisen kanssa. Ettei tarvitse leikkiä vapaata ja onnellista vaan saa edelleen elää siinä sängyllä, torkkua maolinsa päällä, niin kuin aina tähänkin asti.
Pieni yllättymisentunne jatkuu aina vaan. Katsoin vahingossa videon massapoplaulajattarelta, ja rakastuin ihan valtavasti, vaikka luulin etten ikinä voisi. Vain yhteen videoon ja sen lauluun, mutta ensisilmäyksellä ja liikaa. Kahdessa vuorokaudessa mä oon sulanut tolle tarinalle yli kaksikymmenentä kertaa.
Ja sitten löysin idolin, joka näyttää mun koiralta. Se lähti siitä, että hyödyntöntä murehtia koska mitään ei voi tehdä ja sitten katsoin siitäkin videon ja muistin lapsuuden hämäristä karvaisen kakun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti