Kun katsoo ulos ja ulkona, näkee kivoja värejä.
Mun sydän on alkanut tuntemaan rakkautta niitä aamuisia tunteja kohtaan, jolloin piirretään marginaaleja laskimen reunalla ja aloitetaan tehtävänumeron jälkeen kirjaamalla kirjain on yhtä kuin jotain numeroita yksikkö. Voisiko olla, että matemaattismagnetismi tarrasi musta ennen kiinni lahjomalla kivoilla kaksinumeroisilla, mutta nyt kun se saa ilahtua lapseensa syttyneestä aidosta kiintymyksestä aaltoliikkeseen ja menetelmiin, se saattoi jättää lahjomiset ja luottaa etten lähde enää pois? Terveisiä vain maol-jumalille, olisi ihan kiva pitää arvosanoissa vakiofunktio eikä negatiivisen kulmakertoimen käyrää. Vaikka ei oikeasti haittaa, näin on ihan hyvä.
Ihmeellinen vapaus leijuu täällä, hei lokakuu tervetuloa, sinua olen kaivannut jo pitkään!
Mutta metsään en uskalla vieläkään mennä. Hirvikärpästraumasta toipumisaika onkin yllättävän pitkä.
En jotenkin osaa olla kun on lupa tehdä muutakin kuin harrastaa kolmiodraamaa koulukirjojen ja puhelimen kanssa. Onneksi viikkoja helmikuulta alkaviin uusiin potentiaalisiin paniikkipäiviin on kuitenkin vain yhdeksästätoista kahteenkymmeneen viiteen, riippuen mihinkä seitsemästä elämäntarkoituksesta haluaa laskea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti