Uskomaton kirpeän lämmin syysaurinko paistaa kolmatta kuukautta, kun lasken mun ikkunalaudalta kymmenen kuollutta kärpästä. Silti tokkuraisia surisee katossa, onkohan niillä pesä mun sängyn alla?
Luen lehtiä, mua koskettaa pakolaiset, yksinäisyys, synnyttäminen. Olen oppinut liikuttumaan kyyneliin tai toimittajat vain osaavat kirjoittaa entistä kauniimpia tarinoita. Olen ehkä huono ehtimään kirjallisuutta, mutta lehdet onkin ehkä siksi luotu minunlaisille. Luin Tiina Rosenbergistä, luin kätilöistä ja luin Ylioppilaslehteäkin.
Joku ilta laulettiin saunassa suomalaisuutta, syötiin artisokkia, leikittiin riparileikkejä ja ajateltiin, että vaahtokarkki sulaa paremmin jos sen kastaa punaviiniin ennen liekkiä. Eikä sula vaan maistuu pahalle. Ilostumista (tarpeellista) ovat myös antaneet laukka ja mäyrä.
Maailma on yhteinen. Riuttisonnea ei anneta isosille tänä talvena, mutta syy on hyvä ja oikea. Pääsin kurkistamaan vierasta elämää kaukaa Välimereltä, se oli hieman jännittävää ja aika kivaa. En osaa potkia palloa, mutta se ei haitannut. Peli päättyi kuusi-kuusi.
Tässä vielä metsäretki, koirat ja tuo ihmeellinen kissa, joka ei osaa jäädä kotiin vaan lähtee seuraksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti