perjantai 9. lokakuuta 2015
et kai mun runoutta enää kuulekaan
Tavalliset viisi arkipäivää, jolloin olen tavallisesti suorittanut elämää ja vasta perjantaina huoahtanut hoksaamaan, etten niin saa sitä tehdä. Tarkemmin oivallus tarrasi hihastani, kun valosta tuli pimeä sinä aikana, jona makasin vatsallani koirasohvalla ja luin viimeisen sivun kirjasta, josta olin jotakuinkin kaksi tuntia aiemmin lukenut ensimmäisen sivun tismalleen samassa asennossa. Välillä tekee hyvää lukea kirja alusta loppuun niin, että kissa kehrää koko ajan ristiselän päällä. Sellainen muistuttaa sopivasti elämän runollisuudesta ja sellaisesta. Ainakin jos kirja on lyhyt kuin runo itsekin.
Jos saisin aikaa vain kahteen asiaan, valitsisin luontokävelyt eläinteni kanssa ja fysiikkaa kertovat tekstit. Jos fysiikan laajentaisi kouluun ylipäänsä, saisi mun tavoiteaikasektoreista suurimmat piirrettyä.
Viikolla olen ajanut liikaa autolla, koska suorittamiseen käskevällä listalla lukee sanapari ajokoulu loppuun. Syksy on lokakuu ja lokakuu on kaunis, myös autosta, Helsinki on kaunis myös autosta, mutta olen silti tyytyväinen kun saan yliviivattua ne kaksi sanaa.
Onnelliseksi teki päärynän kuljettaminen lentokentälle tiistain viimeisinä tunteina. Tyhjät motarit ja arkiyöt on hieno yhdistelmä. Ehdottomasti aina, kun on myös kunnollinen syy pakokaasuihin, kannattaa lähteä Helsinki-Vantaalle käymään.
384 pientä suklaista suorakulmiota eivät ole minun, vaikka valokuvasin niitä päiväpeitollani.
Toivon ja pelkään epätodennäköisiä asioita. Logiikka vie paikasta A paikkaan B, mielikuvitus vie mihin vain. -A. Einstein
Seitsemän miinus kolme päivää ainoana lajini edustajana suuressa kodissa alkoivat tänään, ja heti kohtasin totuuden, kuinka ihminen ei elä ilman vuorovaikutusta. Pystyn ehkä vuorokauden nauttimaan rauhasta, sitten pitää saada puhua jollekulle joka vastaa samalla kielellä. Nuo neljä harmaansävyistä ovat rakkaita vaikkeivät puhu.
Voi yhden virkkeen kappaleet. Jonna huomauttaisi siitä ihan varmasti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti