Vihdoinkin pääsin lähtemään pohjoiseen, pakoon etelää ja murheita. Suru seurasi hetkiksi sinnekin, mutta unohtui toisiksi, kai kylmyys jäädytti sen. Paljon naurettiin ja läheisyydenkipeä koiranpentu änki väliin nukkumaan. Mekin nukuttiin, syötiin muikkuja ja pitsaa ja kuunneltiin kaikki yhteiset lempilevyt läpi, kahteen-kahteenpuoleentuhanteen kilometriin kerkiää jokaisen kahdestikin.
Juhannusyönä Suomen suoria teitä ei ajanut kukaan muu, valo ei lakannut lainkaan ja tunturit muuttuivat mereksi ja aurinko nousi ja laski samaan aikaan. Näitä kesäyön hetkiä, rakkautta tän maan metsiin ja peltoihin, klassikkoiskelmiä ja hiljaisia apseja, mä talvisin muistelen ja tahdon joka kesä uudestaan. Juhannusroadtripeille, rakastua taas. Kuikuilla pihoja ja katsoa maisemaa, miettiä, voisiko tänne muuttaa. Apilan lappikunnassa tontitkaan ei maksaisi, sinne. Latojen ja meren luo etelämmäs oi kyllä. Rakkaaseen kotikotiin, aina, onhan parasta myös tulla takaisin. Nää päivät on kesän isoin onni.
Kesä jatkuu ja mä nään Suomen vielä monta kertaa uudestaan. Kaksi viikkoa ja oon Lapissa taas.
Raatteentie |
Livojärvi |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti