Tää on elämä tää on maailma tää
on kaikki, sana ei löydy en keksi miten se laitetaan kirjaimin.
Kuvittele koivun tuoksu, niin vahva että aukot läyvähtyy vapaiksi
antaen väkevän kaiken, sen kaiken mille ei ole sanaa, täyttää
polut solujen väleissä. Sininen harmaa vihreä musta kesäyö,
suven hämärä, valon vuodenajan hetki vailla kirkkautta. Jos aina
tuntisi näin, kysymykset puuttuisivat täyden riittäessä
selvittämään. Kysymykset puuttuisivat.
Laituri on vaaleaa puuta ja märkä.
Järvi syleilee sen päätä askeleiden päättyessä ennen vettä,
hämärä alkaa menettää hetkeään valon ensimmäisille
ajatuksille, joita linnut tervehtivät. Lokit
kuuluvat eniten läpi, mutta antavat yön hiljaisuuden pitää yhä
valtansa itsellään. Kuukin luopui valon leikkimisestä, lupasi
tulla seuraavana pimeänä uudelleen, eikä taivas suostu olemaan
musta eikä valkea, ei harmaa eikä punainen, ei sininen. Taivas on
hiljainen ja järvi antaa usvaa sille avuksi, säilyttämään
pehmeän, voimakkaan hämärän. Koivu määrää tunnelmasta
väkevällä tuoksullaan enemmän kuin ilma kadonneella värillään.
Männyn neulaset läpyttävät pisaroita ja pihlaja matkii. Yö on
pieni, suuri, lyhyt ja pitkä.
Juoksen saliin ja käyn makaamaan
patjalle. Juoksen keskelle eteisen lattiaa, tuijotan lamppuja ja
olen. Jokainen synapsirako auki, kiinni samaan aikaan miettien
luonnon ihmisen seksuaalisuuden elämän kuoleman maailman kaiken
kaikkeuden jumalan Jumalan tunteiden yön päivän ajan liikkeen
pysähdyksen vapauden olevan samaa. Hengitän.
Kysymykset puuttuisivat ja sanoja
riittäisi yksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti