Tää joulukuu, niin kuin joulukuut aina, menee liian nopeasti. Tippuu eteenpäin, vaikka mitään täyden täyttä ei ole lainkaan. Kun ajattelen tulevaa joululomaa (jonka ero arjesta ei ole huomattava), oon kerrankin iloinen että nyt on 2016 eikä 2015 - mä en haluaisi pään askartelevan koko ajan ylppäreissä ja piilostressaavan enää yhtään.
Viime viikonloppuna oli akateemista ja kaikenlaista juhlintaa, kun äiti sai pitkän projektinsa valmiiksi. Oli hirmu kivaa pukeutua iltapukuun, kuunnella vauvojen aivoista ja olla ylpeä välillä toiseenkin suuntaan. Kuka tietää, jos mäkin saan väitellä vielä joskus, lääketieteestä tai vaikka globaalin ruokaturvan parantamisesta? Ja ilmeisesti lapset ja muu elämä sopii väitöskirjojen väkertämisen oheen ja edelle myös. Se oli hyvä kuulla.
Viikko oli turhahko, koska flunssa vaan nukutti, meni Slushikin ohi. Vain vegaaniruuanlaitossa edistyin piirun lisää, kun oli käymässä syy kelle tehdä. Sitten tuli viikonloppu ja NVV (jee!), puhuttiin vapaasta liikkuvuudesta, kuplista ja ikilempparista ilmastopolitiikasta, ja yritettiin ymmärtää EU:sta ja sen toimielimistä enemmän.
Tänään on Suomi täytti 99 vuotta ja sen kunniaksi käytiin aamulla jäätymässä ponien kanssa maastossa. Että tää kotimaa aina yllättääkin hytisemään, vaikka kuinka yrittää pukea villasukkaa, kuomaa ja kolmisormihanskaa tarpeeksi päälle. Eilen sain harjoitella puheen pitämistä yläasteella, joskin kutsun paras osa oli tietysti vanhojen opettajien kanssa kahvittelu juhlahetken jälkeen.
Mun todo-lista ei oo varmaan koskaan ollut näin lyhyt. Onneksi siellä on sellasia vähän isompia juttuja tasapainottamassa totuttua kilometrimittaa pienempiä tehtäviä, kuten "lue lääkikseen", "keksi kesätöitä" ja se suosikki, "pelasta maailma". Niin ja hei, mä oon alkanut todella pitää Helsingistä. Sydämeen mahtuu rakkautta aina vaan uusia juttuja kohtaan, tää kaupunkipositiivisuus on yksi sellainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti