Oli oikea ratkaisu olla murehtimatta etukäteen, ei se olisi auttanut. Matkustamista ilman kolikoita busseilla joissa käy vain kolikot ja yksin pärjäämistä, jossa sittenkin piilee pieni ikävä, että olisi joku samaa kieltä puhuva joka vähän lohduttaisi tuntemattomilla kaduilla ja tunneissa, kun pitää vain odottaa ja toivoa, että joku, bussi tai auto, tulee ja pääsee perille. Oli myös oikea ratkaisu luottaa, että selviää. Busseissa oli wifi, bussikuski ärtymyksestään huolimatta päästi kahdella eurolla 40 kilometriä, lentäminen oli kaikessa vääryydessään ihanaa niin kuin aina.
Yritän komentaa kolmevuotiasta minussa olemaan reipas ja olemaan miettimättä, miten tasainen ylppäristressi ja muutama tärkeä kaksijalkainen kaikista elämää hankaloittamista ominaisuuksistaan huolimatta olivat sittenkin turvallisuudessaan ikävän arvoisia. Yritän ja kyllä vahvasti tiedänkin, että 18-vuotias minussa tulee selviämään ja pitämään kuukaudestaan, ainakin sitä mukaa mitä useamman ponin se oppii nimeltä.
Jotain samaa kuitenkin kaikkialla. Tallinomistajat on lämpimiä, rakastavat vauvojaan (hevosia) ja koirien ja kissojen määrässä sisällä ja ulkona ei pysy kärryillä kukaan. Homma toimii ihan niin kuin kotitalleillakin ja Netflixiä voidaan kattoa aina kun ei hetkeen tarvitse ketään nelijalkaista auttaa. Netflix on luksusta, se tarkoittaa että mun ei tartte juuri tällä sekunnilla olla tekemässä mitään tärkeämpää (a.k.a ylppärilukua). Ihmiset, ja koira-, kissa- ja hevoslauma jo pelkällä läsnäolollaan saa tuntemaan että kaikki on hyvin, sellanen ehdoton mutkattomuus on eläimissä varmaan
se juttu.
Hmm, tästä turhan tekstin määrästä päätellen, tarttisin oman kielen juttukaveria. Ja tarttisin saunaa, ja tarttisin aurinkoa. Hyvää kannattaa odottaa, vaikka se kuukausi sitten. Sadetta, kuutta plusastetta ja myrskytuulta (11m/s
keskituuli) kestäessä koti-Suomen marras- ja maaliskuun kelit alkoivat nimittäin tuntua hirveän ihanilta. Tuntuu kuin olisi avomerellä missä vaan on vihreät suuret aallot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti