Viikko alkoi stabiililla häkeltyneisyyden tilalla, sen kaikkein epätodennäköisimmän sattumisen absurdiudella, mutta etenkin ensin kirosin herra Murphya minkä taisin. Äikän tekstitaito kävelee lähemmäs ja viimeinen preli onnistuneena ja iloisena kauemmas, vaikka luulenkin että välivaiheen merkitsemiskäsky ei tarkoittanut fraasia "laskimen yhtälönratkaisutoiminnolla". En murehdi sitä: olkootkin prelit olleet jokainen liian helppoja, ne laittoivat huomaamaan että osaanpas kuitenkin paljon ja mitä siitä, jos varsinaiset kuusituntiset menee mönkään harjoittelusta huolimatta, eikös ideana ollut oppia elämää eikä kokeita varten?
Löydän itseäni lähes päivittäin tallilta ja puhelimen kädestäni melkein joka hetki, itsekuri riittää jättämään kolmannen laskiaispullan tarjottimelle mutta ei irrottamaan otetta luurista. Meneillään on ennätysviikot ilman yhteistä aikaa ykköskakkospuoliskon kanssa, mutta jostain syystä mun mieli ja järki toimii hyvin yhdessä eivätkä ole suunnitelleet romahtamista, läpyt niille siitä. Masussa vain liitelee perhosia kaiken aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti