here's to the future for the dreams of youth

Musta tuntuu että tässä on joku murroskausi, että mä oon muuttunut, että muutun. Mietin, mitä tämä on, miksi maailma tuntuu vahvalta, sellaiselta ettei halua jäädä vielä paikalleen. Ennen halusin ihan eri tavalla. Ja samalla pelkään, että mieli vain huijaa mun järkeä tunteiden sekoiluun mukaan.

En tiedä, luenko paljon vai enkö yhtään, silti kirjat on edessä koko ajan. Kirjoitan liikaa esseetä, enkä kuitenkaan: motivaatio yrittää on hyvä ja antaa sen syrjäyttää muu, jos jotain teen liikaa niin luotan esseeseen, elämään, kaiken järjestymiseen. Huomenna on maaliskuu, kevät ja kohta on kesä, kevättalvi on tässä hetkessä huikean ihana. On pikkupakkanen ja niin tervetullut aurinko, vaikkei pimeys ollutkaan tänä talvena niin paha kuin aiemmin.

Päivästä toiseen onni pysyy ja hymyilyttää koko ajan, mulla on veikkauksia miksi mutta ne eivät haittaa: uskon, että nyt on oikein ja pitää jatkaa näin. Jos ajan saisi pysäyttää, tekisin sen, saisin arvokasta lukuaikaa lisää, heittäisin stressihajottelun mäkeen ja nauttisin vielä paremmin näistä viikoista valossa, lumessa, laskuissa, siis abikeväästä. Ihan varmasti joku päivä mulla on ikävä tätä karkauspäivää, kun ihan kaikki oli vielä mahdollista ja koko elämä hykerryttävästi edessä.

et tunne ei saa hukkuu taitoon

 

Tää kolmen viikon ajanjakso vaikuttaa näin ensimmäisten neljän päivän perusteella aikovan olla ihana ja aivan liian lyhyt suhteessa oppimistavoitteisiin ja yleiseen onnellisuuteen, jota tällainen hidas arki aiheuttaa.

Hesarin selaamisesta tuli puoliharrasta lukemista.
Ruokakerma vaihtui kaura-asiaan, jauheliha tofucashewricottaan ja kananmunat kookomaitoon.
Perusmuksat päivät kohosivat paremmiksi, ihaniksi ja hirveän kivoiksi.
Hälinätalo hiljeni yhden ihmisen kissakoirakielioppikommuuniksi.

Liian paljon hiiliyhdisteiden kertaaminen huljahtaa snäppäämiseen ja instagramin päivittämiseen.
Välillä derivaattasovelluksista otetaan tallitauko ja laukataan pellolle nauramaan.
Välillä jätetään maukut ja haukut keskenään ja käydään hymyilemässä omille lajitovereille.
Koko ajan napostellaan suklaata ja unohdetaan, ettei sen maitojauhe ole vegaanista nähnytkään.
Joskus jopa erehdytään kiskomaan lenkkarit jalkaan ja juoksemaan valkoiseen plussakeliin.

Kuusi tuntia oppikirjahengailua alkaa rutinoitua,
vaikka lukuloman hauskuus löytyykin jostain muualta kuin siitä varsinaisesta tekemisestä.
Ajatella, että kuukauden päästä on kevät ja ihan siinä kohta mun palkinto ja uskallustesti nimeltä Irlanti.

but we can choose which one to surf

© Vihdin lukio facebook

Elämä oli kivaa ja selkeetä, sitten siitä tuli vahingossa ihanaa ja vaikeeta. Oirekuvaus on selkeä, mutta tilanne ei yhtään, vaikka se rationaalisempi puoli päästä kyllä komentaa naapuriaan minkä parhaiten taitaa. Penkkaripäivänä oli hurjan hauskaa, opettajat olivat aivan mahdottoman suloisia ja karnevaalifiilis tarttui kaikkiin. Ja se ilta oli hyvin lähellä täydellistä myös. Nyt päivien kuuluisi olla maol and chill jotta kolmen ja puolen kuukauden päästä olisi yhtä onnellista kuin tässä kohtaa on ollut.

if there's love in this life

Helmikuussa valo alkaa löytää tietään myös näille leveysasteille.

you can be the heart that i spill on the pages

Talven kauneimpana päivänä ei istuta sisällä ja opiskella, silloin laukataan peltojen keskellä ja ollaan onnellisia ihan kaikesta - ja vielä illalla, kun kävellään hiljaisen kylän pehmeitä katuja, hymyillään liikaa tietämättä tarkkaan edes mille. Keksin naapurintamman olevan niin lemppari kuin hevonen voi olla, ja senkin myötä kaiken olevan niin hyvin täällä. Öisin kohtaan ihmeellisiä päiviä ja sattumia, unet kenties hakee keinoja käsitellä onnellisuutta mutta saa nukkuvan mielen vaan eksymään alitajuntaan. Joka sekin on iloinen.

sometimes i'm wondering why

mun elämä tällä hetkellä on näin kivaa

mut tää todellinen maisema ei jaksa vastata sisäistä fiilistä

 Joskus mä ihmettelen että mikä tää juttu on. Mikä tää elämä on, miten se toimii tälleen, mistä se keksii heitellä mun päiviin ihan puskista ihan randomilla ihan ihmeellisiä asioita? En haluu kuolla ehkä ikinä, mua kiinnostaa liikaa millä kaikella elämä ehtii mua tässä vuosien mittaan viskata ja erityisesti, mistä kaikesta saan kopin. Ja mitä sitten tapahtuu, jos en saakaan kiinni. Tai jos mua ei saada kiinni.

Viisi ihmeellistä päivää ja hämmästyttää, että muka oikeasti mitään ei ole mennyt rikki. Perhosmäärä sisällä on ollut ihan ennätyksellistä, ylppäriyönä se ei meinannut antaa nukkua, ja oikeastaan syytä hyönteisesiintymälle voi esittää kolmiportaisen luettelon avulla. Alkuviikon käsittämättömät uutiset pelottivat mutta jotenkin mieli kesti nekin. Mä oon hymyillyt ihan liikaa enkä vieläkään osaa olla mitenkään fiksusti, ja toisaalta kuitenkin tunnekaruselli on huikeutta.

Vilkaisin lautakunnan ehdotelmia siitä, mistä olisi päivänsä voinut kirjoittaa, enkä osaa olla toivomatta: ehkä kaikki meni sittenkin ihan hyvin. Juuri nyt voisin elää kahvilassa, kotona kuuntelen musiikkia englannin sijaan tuolla harmaudessa ja melkein laulan itsekin tätä elämän rikkautta sumuun. Sometimes I'm wondering why...

your head is running wild again

Viikko alkoi stabiililla häkeltyneisyyden tilalla, sen kaikkein epätodennäköisimmän sattumisen absurdiudella, mutta etenkin ensin kirosin herra Murphya minkä taisin. Äikän tekstitaito kävelee lähemmäs ja viimeinen preli onnistuneena ja iloisena kauemmas, vaikka luulenkin että välivaiheen merkitsemiskäsky ei tarkoittanut fraasia "laskimen yhtälönratkaisutoiminnolla". En murehdi sitä: olkootkin prelit olleet jokainen liian helppoja, ne laittoivat huomaamaan että osaanpas kuitenkin paljon ja mitä siitä, jos varsinaiset kuusituntiset menee mönkään harjoittelusta huolimatta, eikös ideana ollut oppia elämää eikä kokeita varten?

Löydän itseäni lähes päivittäin tallilta ja puhelimen kädestäni melkein joka hetki, itsekuri riittää jättämään kolmannen laskiaispullan tarjottimelle mutta ei irrottamaan otetta luurista. Meneillään on ennätysviikot ilman yhteistä aikaa ykköskakkospuoliskon kanssa, mutta jostain syystä mun mieli ja järki toimii hyvin yhdessä eivätkä ole suunnitelleet romahtamista, läpyt niille siitä. Masussa vain liitelee perhosia kaiken aikaa.

eipä musta taida

Voi mä tykkään asua mun sängyllä ja snäpätä kuvia kissoista, koirista ja jumpinista. Taustakuvituksena matikankirja, teen jokusen laskun ja sitten keskitynkin kirjoitteluun, ulkoiluun ja jääkaappiin. Kuitenkin päivät on pitkiä, vielä neljältä on valoisaa, laskutunteja ehtii siunautua yhteensä jopa kolmekin päivään kun kahdeksan yrittää opiskella. Prelit on olleet ihania ja mä taputtelen mun sydäntä sinne konseptien ja vastauslomakkeiden välille minkä kerkiän. 

Helmikuu on alkanut kauniisti ja tammikuu loppunut suomenmestaruuspronssilla mun liikkuvien kaveri-ihmisten kanssa melkein-naapurikunnan metsässä. Ollaan oltu elossa ja pohdittu toisiamme ja ollaan luottavaisia kaiken suhteen. Vähän pitäisi rutistella että selviäisi kesään saakka, mutta toistan itsenäni ja pidän lomalukemisesta ja elämästä sen aikana.