ja että mä en unohtaisi

Vuoden päiviä on jäljellä enää neljätoista, joten kirjoitan siitä, mitä 2015 mulle oli.

Vuoden aikana löysin kirpparit ja ensimmäistä kertaa elämässä pystyin vaikuttamaan hieman enemmän vaatekaappini sisältöön. Vuoden lemppariasusteet kuitenkin löytyivät muualta: keltaiset haikumpparit ostettiin uutena cittarista, mutta ostos oli nappi, keltaiset ilokengät on hyvän käyttömukavuutensa lisäksi käytännölliset niin koulussa, tallilla, metsässä kuin kävelyilläkin. Toinen luottovaate on ollut tädin, veljen ja äidin kautta neljännen polven kierrätyksenä multa kodin saanut musta karvahuppari, joka syrjäytti mennen tullen mun kaikki muut takit. Se on ihmehuppari, sitä voi käyttää ihan missä kelissä hyvänsä, elokuun lämmöstä joulukuun yöpakkasiin… Musta tuli puolisokea heti vuoden alussa (aina olen varmaan ollut, mutta lasit löysivät päähäni vasta tammikuussa) ja helmikuussa uskalsin vihdoin pätkäistä letin pois, ja tähän lyhyempään tukkamalliin oon ollutkin sitten ihan supertyytyväinen.

2015 toi mun elämään kulttuurisen herätyksen. Enkä nyt viittaa omallekin kylälle ehtineeseen pakolaiskriisiin vaan teatteriin. Kahden ihmisen külttüürikerhomme kanssa näimme kaksi speksiä, Svenska teaternin Mamma Mian, maaliskuun Via Cruciblen, Billy Elliotin ja kansallisteatterissa Onnellisuuden tasavallan. Sen lisäksi vuoden kulttuuritapauksia olivat perinteinen Suomenlinnan kesäteatteri, kansallisoopperan Phantom of the Opera sekä hiihtoloman huippukonsertti Tanskanmaalla, Queen + Adam Lambert yhdistettynä pitkään viikonloppuun Köpiksessä. Kirjoitin lentomatkustelun etiikasta seitsensivuisen tuskailun etiikkakurssin opettajallemme, mutta päätin silti tarttua tilaisuuteen ja matkustaa. Kannatti.

Queenin lisäksi vuoden suosikkimusiikkia ovat soittaneet Skorpparit ja vuoden albumin palkinnon saa Pink Floydin The Divison Bell. Vuoden biisi menee nykyhumpalle, Taylor Swiftin Wildest dreams musiikkivideoineen oli liian kaunis. Toistaiseksi olen onnistunut välttymään vuoden vitsaukselta eli Netflix-orjuudelta, vain tuttu ja turvallinen Greyn anatomia (vihreä ruumisoppi) on saanut telkkarin ääreen lössähtämään. Valitettavasti myös kaunokirjallisuus on loistanut vuoden aikana poissaolollaan, sormin laskettavasta määrästä luettuja romaaneja ykköspystin vie kevyesti Katja Ketun Kätilö. Se oli ehkä paras tai kenties vielä parempi? Lehdistä ykköstilaa pitävät tänäkin vuonna Hesari ja suosiotaan nostanut Image kolumneineen. 

Vuoden kelit olivat melko tyypilliset lämpenevän Suomen säät, mutta syksy elokuusta joulukuulle helli meitä auringollaan, korvaten kesän epävakauden monin verroin. Tuntuu, että melkein puolena päivistä on paistanut aurinko viimeisten viiden kuukauden ajan!

Ajankäytöllisen tasapainon hakeminen on tänäkin vuonna jatkunut, ja uudelle tasolle sen vei kaunis käsite nimeltään ylppärit. Koulussa on tullut istuttua vähemmän, mistä sain lopultakin siirrettyä vakituiset pari tuntia koirien kanssa ulkoiluaikaa arkeeni. Stressiä ja kiirepäiviä on kuitenkin ollut ihan tarpeeksi koko vuoden ajan, mutta suunta on oikea. Olen oppinut valitsemaan elämästäni itseni näköistä ja tekemään sinne ohjelmattomiakin iltoja, ainakin muutaman vuoden aikana. Harmillisesti(ko?) vuoden alussa siirryin älyluurikäyttäjäksi minäkin, ja menetin, menetän päivittäin, tunteja ja tunteja turhille sovellusfiidien selaamiselle. 

Tärkein opittu taito vuodelta on auton ajaminen. Sitä kyllä harjoteltiinkin, inssissä käytiin parikin kertaa mutta uuden oppimisen fiilis on ehdottomasti sen arvoista. Ajamisen lisäksi olen oppinut alkeellista ohjelmointia, kun kesällä päätin ettei se niin vaikeaa voi olla. Ehkä ensi kesänä yritän uudestaan, jos pääsisin alkeista vähän pidemmälle? Olen oppinut tottakai myös hurjasti matikkaa, fysiikkaa, biologiaa, ruotsia ja kemiaa, näitä ylppäri-käsitteeseen kuuluvia aikasyöppöjä (jotka on oikeasti ihan kivoja ystäviä kaikki). Hei, keksin myös mikä musta tulee isona, tai ehkä enemminkin, mitä teen ennen kuin keksin sen: teekkariunelma löysi epämääräisen kaihonsa kuoresta selkeään muotoon, ja antoi päämäärän mun opiskelulle ja aiheen päiväunille. 

Ihmisistä oppii joka vuosi, itsestään ja toisista, niin tänäkin vuonna. Vuoden ihmiset muodostavat JEEE-nelikon, joista yksi asuu viereisessä huoneessa, toinen toivottavasti jonain päivänä samassa huoneessa ja kaksi on parhaita ystäviä. Hevosissa vuoden lempparit on olleet Peksu, Elli ja Ally, mutta heistä lisää heppablogin puolella. 

Alkuvuoden isoimpia tapahtumia oli wanhojen tanssiminen, se yksi päivä prinsessana. Tanskan reissun lisäksi vierailin naapurimaassamme ja siellä tarkemmin Göteborgista, pieniä serkkujani auttamassa. Juhannus oli täydellinen, Merenkurkun hiekkarannat, auringonlaskut, ystävät ja hyvä ruoka. Sitä seurasi vuoden parhain viikko, kolmen hengen roadtrip halki Suomen, järviä katsellen ja vapautta maistaen. Näiden lisäksi matkasin kahdesti Imatralle heppailemaan, mutta muuten elämänpiirini on vuoden aikana pyörinyt kotikulmilla ja pääkaupunkiseudulla.

Vuodelta vielä mainittakoon tämän blogin aloittaminen, ja ihme kyllä, tämä on ollut juuri sellainen mitä olen kaivannut, selvästikin kun tänne tykkään näinkin ahkerasti selittää.