6000 kilometriä oli välimatkana sellainen, että toisen saaminen takaisin viereen oli oikein oikein ihanaa. Lueskelin tälle tulleita kirjeitä läpi ja uskon, että olen enemmän kuin iloinen jos saan vuoden päästä samanlaisia itsekin.
Tulevaisuus pohdituttaa. Luulen, että mun suuri tahtoni identifioida itteni teekkariksi saa aikaan mun elämässä liian suuren päätöksen liikaa tunteella. Mitään järkeähän alkaa opiskella jotain sanan tekninen sisältävää, jos tekniikka ei kiinnosta ja matikka-aineissa eniten kiehtoo ihana teoreettinen puoli, käytännön kokeet on ala-asteelta saakka kuulunut oppituntien tylsempään puoleen. Mulle sopivaa akateemista haihattelua tarjoasi paljon paremmin Kumpula, oi teoreettinen fysiikka, meteorologia, kosmologia ja geofysiikka, lukisin teistä mitä tahansa jos vain. Mutta ei tässä kai auta kuin tupsulakki, tunnen tän tunteen ja tiedän että se saa tahtonsa läpi mun päässä.
Koetan muistaa, että enemmän kuin muuta haluaisin olla onnellinen. Ja että se ei ole sama asia, kuin toteuttaa niitä asioita, miiden muut uskoo olevan mulle hyvä. Maailma tuntuu avoimelta. En tiedä, haluaisinko hoitaa lapsia määräänsä enempää, rakaistaisinko sitä 30 tuntia viikossa vielä nyt, en välttämättä. Tykkään olla kotona, en oikeastaan halua kuukausiksi täältä pois. Ratsastaminen vihreillä nummilla ja pakotettu kielen oppiminen samalla kuulostaisivat aika hyvältä, sitä voisi harkita vaikkei nollabudjetilla pääsisikään lähtemään.
Ajatus maailman köyhyyden poistamisesta ja väestönkasvun rajoittamisesta naisia auttamalla piirtää samalla epämääräisen kuvitelman savanneista, kuumuudesta ja tummista lapsista. Kuitenkin luulen, että saisin autettua enemmän, jos viettäisin suoranauttamisenajan täällä ja tutkisin, miten parempi maailma oikeasti saadaan aikaan, millaisia päätöksiä pitää kannattaa ja millaista vastustaa. Sitten tietäisin paremmin, mitä haluan yliopistolla lukea, millaiseen työhön itseäni käyttää, ja jos, niin lähteä matkaan sitten kun on vaikka ammatti.
Mun mielestä tässä ja nyt, se hetkessä eläminen, on tärkeää. Mutta muistot ja tulevaisuuden suunnittelu, vaikka vain huomatakseen että joku on suunnitellut sittenkin kaiken itseä paremmin, on tärkeetä myös.
ps. Mä sain kortin! Ei tarvinnut kahta kertaa itkeä siellä, kerran kyllä. Terveellistä tuntemista, joskin oisin mä muutenkin tiennyt että oon löytänyt jonkun jutun, missä en ole kovin hyvä. Ensimmäisellä kerralla sammuttelin kulkupeliä risteyksiin minkä kerkesin vaikka viimeksi sitä tapahtui maaliskuussa, mutta toisella kertaa ei jännittänyt enää, ja sen huomasi se toinenkin siinä, onneksi.
pps. Meijän pelloilla viljellään tänä kesänä rapsia. Kaikkien näiden vuosien jälkeen ihana keltainen on tullut mun luokseni lähelle. Olen iloinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti