Lukion käyminen on enimmiltä osin ollut aivan mun juttu. Silti mulla on yksi iso syy (kaiken muun uuden ja innostavan ohessa) miksi odotan sen päättymistä: silloin mulla on lopultakin aikaa lukea kirjoja. Lukiossa pitää lukea niin paljon oppikirjoja, että romaanien lukemiselle ei vain riitä aikaa. Jos sellainen sattuu joskus käteeni erehtymään, ymmärrän oitis että järkevämpää on vaihtaa johonkin kurssikirjaan, jos kerran luettaa. Yhdeksän kuukautta, sitten pystyn taas nauttimaan vapaasta kirjastolainailusta.

Paljon taas luulin, että kesällä ehtisi kaiken. Lukea erityisesti. Tavallaan arvasin, että eihän siinä niin tänäkään vuonna käy, ja ei käynyt ei. Luovuin kauniista ajatuksestani lukea pinoittain mielenkiintoisia aihekirjoja, romaaneja ja kaikkia. Annoin periksi lukiolaisuudelleni. Kuitenkin yhden romaanin verran aion vielä kesällä lukea.
(Opiskelumielessä, äikän ylppäreihin valmistumisen kannalta, tottakai.) Sillä ehdolla, että luen vain vähän päivässä, ja luen paljon enemmän sitä mitä oikeasti pitäisi.
Tämän erityislaatuisen kirjani sain synttärilahjaksi vanhemmilta. Sain myös lounaan vakkaripaikassa ja aikuistumiseen kuulemma kuuluvan illan hämärässä istuen, (ja se meni hyvin, vaikka pelkäsin). Nyt tunnen samaa tuntemusta kun tiistaina 10.3, päivää ennen biologian
suurta koetta. Autoilun
suuri koe onneksi jännittää vähemmän, vaikka en kestäkään jos kuulun siihen puoliskoon, joka ei läpäise ensimmäisellä!
+ On kiva olla heinäkuussa kotona.
Yhdeksän kuukautta?!?!?! Voi itku, onko se silloin jo ohi? Apua. Aika tosiaan kiitää. Ja yhdeksän kuukauttakin on niin lyhyt aika. Hui.
VastaaPoistaJa ja.. onnea hurjasti inssiin ja pidän blogistasi kovin. ❤
On se, kamalaa ja toisaalta ihanaa (en paljoakaan rakasta ylppäristressaamista). Niin tekee…
PoistaVoi kiitos x2, mäkin tykkään sun (:
Huomisessa odottaa joko suuri helpotus ja ilo tai suuri pettymys, kaikki ruumiinosat ristissä ensimmäisen vaihtoehdon puolesta..