Kuudennet helmet käteen tuonut viikko toi myös kesän ensimmäiset helteet ja odotetun täyden iän. Ihmettelen, miten ripareilla on tapana yleensä onnistua yli odotusten, niin että viimeisenä iltana on niin kamalan hirmuisen haikeaa niin monilla. Tyhmimpien oman leirin juttujen tunkeutuminen tavallisen juttelun sekaan on sääntö eikä poikkeus, ja sattuu paljon hetkiä, kun oma usko haukkaa tervetulleita sanoja ja näkyjä vahvistuksekseen.
Eniten kuitenkin hämmästyin, miksei tällä kertaa tuntunut samalla lailla parhaalta kuin aina aiemmin. Siitäkin huolimatta, että ryhmähengen hienous oli harvinainen lahja ja ihmiset ihania. Luin luokkia ja olioita ja odotin paljon tätä hetkeä yksin kotona, koska viikko tuntui pitkältä. Miksen hyväksyisi uutta kokemusta ja muuttumistani, se vain tuli varsin puskista yllättäen. En taida huolestua vielä, vaan kysyn vain ensi kerralla tarkemmin: miksi minä haluan taas tai mitäpä jos enää en?
Peilityyni metsäjärvi, hanhiperhe, hiljaisuus, lämmin heinäkuun ilta: täydellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti