mutta niinhän sitä vissiin usein tehhään

Saadessani näin ajaa yksikseni kesäteitä, huomaan pysähteleväni järvien rannoille, kun nyt on juuri aikaa tummille pinnoille ja viileydelle. Uin keskelle vettä, että saisin nähdä kirkonkylän sieltä suunnalta, ja se näyttikin kivalta sieltä katsottuna.

Unelmia toteutuu. Herätä heinäkuun aamuun heittämään naapurin ponille ja hevoselle heinää, istua paalilla ja lukea tunti kirjaa, kuunnella rouskutusta. Pieni ponityttö minussa tulee hyvin onnelliseksi sellaisesta, ja saa ilokseen herätä vielä monia aamuja lisää tulevassa. Lauantaina satoi vettä, ja sama pieni ponityttö sai hakea tallista hienon holsteintamman, ja ratsastaa sillä itsekseen maneesissa. Kun se muisti, että kaiken hienon, miettikää maneesi, ei tarvi kastua ulkona! voi maksaa toteuttamalla unelmiaan aamuheinien muodossa, se mietti, että välillä elämä on aika hyvää. Privilege kirjoitetaan ilman deetä.

Kissa poistui viikoksi, ja kun sen löytämiseksi oli kokonaisen aamupäivän käyttänyt, eikös raidallinen kävellyt ovesta sisään ihan kuin katoamisilmoituksesta olisi huomannut lukea, että oi, perheellä on ikävä mua.

Eksyimme Hämeenlinnaan näkemään vanhoja australialaisia miehiä, vaihtovirtaa ja tasavirtaa. Parasta olivat paluumatkan kymmenen kilometriä, puolet taluttaen iänpainamaa poni-pyörää. Jotkut keskustelut pitää käydä kesäöinä rakkaimman kanssa, sellaiset jotka antaa eväitä siihen, kuinka maailman ongelmia lähdetään ratkaisemaan.

Ja musta tuntuu, että koko Suomi valittaa tän kesän ilmatiloista, että kun ei ole lämmin ja että kun vaan sataa. En voi olla ainut, joka on tykännyt näistä säistä oikeasti enemmän kun monen edelliskesän keleistä?

i am sailing

Opin paljon uutta tänä viikonloppuna. Kolmessa päivässä tuuli nousi tyynestä 11 metriin sekunnissa, milloin luoviminen alkoi olla oikeasti hauskaa ja vähän hurjaakin, kun vene kallistui niin että hörppi vettä kannelle. Välillä pärskähti kuin saavillinen vettä naamalle, kun oikein aallon huipulta pudottiin. Purjevene ei kuulemma voi kaatua, lupasivat, tai jos kaatuisi niin nousisi samantien oikein päin. 

Helsingin edustalla on kivoja satamia ja rantaravintoloita, Suomenlinnassa käytiin tänään ja eilen Kaapelitehtaalta saatiin puolen kilon pullaa tai ainakin se oli tooosi iso. Ehkä tulevaisuudessa pääsee, toivottavasti, merelle enemmän, tässä lajissa on paljon mitä rakastaa. Kuutta solmua ilman yhtään hiilivetypolttoainetta, vain tuulen, veden ja fysiikan lakien ansiosta, vähäsen siistiä. Ymmärrän myös uutta kieltä hieman, sellaista jonka sanastoa ovat vendat, jiipit, harukset, vantit, staagit, kikkataljat, fallikulmat, windexit, fokat ja genuat.

went the distance

6000 kilometriä oli välimatkana sellainen, että toisen saaminen takaisin viereen oli oikein oikein ihanaa. Lueskelin tälle tulleita kirjeitä läpi ja uskon, että olen enemmän kuin iloinen jos saan vuoden päästä samanlaisia itsekin.

Tulevaisuus pohdituttaa. Luulen, että mun suuri tahtoni identifioida itteni teekkariksi saa aikaan mun elämässä liian suuren päätöksen liikaa tunteella. Mitään järkeähän alkaa opiskella jotain sanan tekninen sisältävää, jos tekniikka ei kiinnosta ja matikka-aineissa eniten kiehtoo ihana teoreettinen puoli, käytännön kokeet on ala-asteelta saakka kuulunut oppituntien tylsempään puoleen. Mulle sopivaa akateemista haihattelua tarjoasi paljon paremmin Kumpula, oi teoreettinen fysiikka, meteorologia, kosmologia ja geofysiikka, lukisin teistä mitä tahansa jos vain. Mutta ei tässä kai auta kuin tupsulakki, tunnen tän tunteen ja tiedän että se saa tahtonsa läpi mun päässä.

Koetan muistaa, että enemmän kuin muuta haluaisin olla onnellinen. Ja että se ei ole sama asia, kuin toteuttaa niitä asioita, miiden muut uskoo olevan mulle hyvä. Maailma tuntuu avoimelta. En tiedä, haluaisinko hoitaa lapsia määräänsä enempää, rakaistaisinko sitä 30 tuntia viikossa vielä nyt, en välttämättä. Tykkään olla kotona, en oikeastaan halua kuukausiksi täältä pois. Ratsastaminen vihreillä nummilla ja pakotettu kielen oppiminen samalla kuulostaisivat aika hyvältä, sitä voisi harkita vaikkei nollabudjetilla pääsisikään lähtemään.

Ajatus maailman köyhyyden poistamisesta ja väestönkasvun rajoittamisesta naisia auttamalla piirtää samalla epämääräisen kuvitelman savanneista, kuumuudesta ja tummista lapsista. Kuitenkin luulen, että saisin autettua enemmän, jos viettäisin suoranauttamisenajan täällä ja tutkisin, miten parempi maailma oikeasti saadaan aikaan, millaisia päätöksiä pitää kannattaa ja millaista vastustaa. Sitten tietäisin paremmin, mitä haluan yliopistolla lukea, millaiseen työhön itseäni käyttää, ja jos, niin lähteä matkaan sitten kun on vaikka ammatti.

Mun mielestä tässä ja nyt, se hetkessä eläminen, on tärkeää. Mutta muistot ja tulevaisuuden suunnittelu, vaikka vain huomatakseen että joku on suunnitellut sittenkin kaiken itseä paremmin, on tärkeetä myös.

ps. Mä sain kortin! Ei tarvinnut kahta kertaa itkeä siellä, kerran kyllä. Terveellistä tuntemista, joskin oisin mä muutenkin tiennyt että oon löytänyt jonkun jutun, missä en ole kovin hyvä. Ensimmäisellä kerralla sammuttelin kulkupeliä risteyksiin minkä kerkesin vaikka viimeksi sitä tapahtui maaliskuussa, mutta toisella kertaa ei jännittänyt enää, ja sen huomasi se toinenkin siinä, onneksi.

pps. Meijän pelloilla viljellään tänä kesänä rapsia. Kaikkien näiden vuosien jälkeen ihana keltainen on tullut mun luokseni lähelle. Olen iloinen.

on my way home

 Lukion käyminen on enimmiltä osin ollut aivan mun juttu. Silti mulla on yksi iso syy (kaiken muun uuden ja innostavan ohessa) miksi odotan sen päättymistä: silloin mulla on lopultakin aikaa lukea kirjoja. Lukiossa pitää lukea niin paljon oppikirjoja, että romaanien lukemiselle ei vain riitä aikaa. Jos sellainen sattuu joskus käteeni erehtymään, ymmärrän oitis että järkevämpää on vaihtaa johonkin kurssikirjaan, jos kerran luettaa. Yhdeksän kuukautta, sitten pystyn taas nauttimaan vapaasta kirjastolainailusta.

Paljon taas luulin, että kesällä ehtisi kaiken. Lukea erityisesti. Tavallaan arvasin, että eihän siinä niin tänäkään vuonna käy, ja ei käynyt ei. Luovuin kauniista ajatuksestani lukea pinoittain mielenkiintoisia aihekirjoja, romaaneja ja kaikkia. Annoin periksi lukiolaisuudelleni. Kuitenkin yhden romaanin verran aion vielä kesällä lukea. (Opiskelumielessä, äikän ylppäreihin valmistumisen kannalta, tottakai.) Sillä ehdolla, että luen vain vähän päivässä, ja luen paljon enemmän sitä mitä oikeasti pitäisi.

Tämän erityislaatuisen kirjani sain synttärilahjaksi vanhemmilta. Sain myös lounaan vakkaripaikassa ja aikuistumiseen kuulemma kuuluvan illan hämärässä istuen, (ja se meni hyvin, vaikka pelkäsin). Nyt tunnen samaa tuntemusta kun tiistaina 10.3, päivää ennen biologian suurta koetta. Autoilun suuri koe onneksi jännittää vähemmän, vaikka en kestäkään jos kuulun siihen puoliskoon, joka ei läpäise ensimmäisellä!

+ On kiva olla heinäkuussa kotona.

kyllä varmaan on

Kuudennet helmet käteen tuonut viikko toi myös kesän ensimmäiset helteet ja odotetun täyden iän. Ihmettelen, miten ripareilla on tapana yleensä onnistua yli odotusten, niin että viimeisenä iltana on niin kamalan hirmuisen haikeaa niin monilla. Tyhmimpien oman leirin juttujen tunkeutuminen tavallisen juttelun sekaan on sääntö eikä poikkeus, ja sattuu paljon hetkiä, kun oma usko haukkaa tervetulleita sanoja ja näkyjä vahvistuksekseen. 

Eniten kuitenkin hämmästyin, miksei tällä kertaa tuntunut samalla lailla parhaalta kuin aina aiemmin. Siitäkin huolimatta, että ryhmähengen hienous oli harvinainen lahja ja ihmiset ihania. Luin luokkia ja olioita ja odotin paljon tätä hetkeä yksin kotona, koska viikko tuntui pitkältä. Miksen hyväksyisi uutta kokemusta ja muuttumistani, se vain tuli varsin puskista yllättäen. En taida huolestua vielä, vaan kysyn vain ensi kerralla tarkemmin: miksi minä haluan taas tai mitäpä jos enää en? 

Peilityyni metsäjärvi, hanhiperhe, hiljaisuus, lämmin heinäkuun ilta: täydellinen.