taivaan valoa

Joulu oli ihan tavallinen, sittenkin tunnelmallinen vaikkakin lumeton ja aurinkoinen. Koirat haukkuivat pukille aluksi, sain ensimmäistä kertaa vähemmän lahjoja, enkä turhia kurjia paketteja lainkaan. Hanskoja ja sukkia, joita katoaa joka vuosi, kirjan jonka aion lukea, punaisen kesäjuhlahupparin kertomaan missä olen. Mummolassa oli paljon (liikaa) ruokaa ja joulupäivänä paljon välittömiä sukulaisia. Kävelin tuttuja teitä, ihailin hautausmaan valopilkkumaata ja sivussa opettelin englannin sanastoja. Joulukirkossa laulettiin tuttuja lauluja ja tänään, tapaninpäivänä, tännekin satoi lunta kuutamon seuraksi. Aatonaattoiltana läiskittiin uima-altaasta koko sisarusparvi, voi siitäkin oli kauan kun viimeksi leikittiin kaikki yhdessä.

kerro ennen kuin alkaa tuulla

Tämänvuotinen joulu taitaa mennä multa vienosti ohitse. Jos aatonaattona on näin aurinkoista ja lumetonta, niin ei joulutunnelma tule eikä tarvitsekaan. Musta ei saa jouluihmistä ellei ole valkoista, eikä se itseasiassa haittaa että joka vuosi ei tule joulua. Alan hyväksyä tämän eteläpohjolan muuttuvan ilmaston. Vuosiluvun vaihtuminen on kivempaa kuin pukkiperinne.

Opettelussa ajatus, ettei ajan laittaminen johonkin ole aina jostain muusta pois. Siis sellaisen eläminen, että aikaverbi on käyttää eikä tuhlata. Myös sitkuttelun lopettaminen. Kiirettömyys. Aika moneksi uudeksi vuodeksi jo ollut tämä sama opettelu, mutta kun tällainen ei hetkessä opi. Konkreettisesti: metsäillä koirien kanssa, istua ponien selässä, lukea, laskea ja kirjoittaa. Katsoa kulttuuritaidetta, pysyä terveenä sen frisbeen avulla, jutella ihmisten kanssa. Pysähtyä ihmettelemään kaunista maailmaa, nähdä kuinka kiehtovaa on, uskaltaa ja oppia uutta. Siinä sivussa elää sovussa ittensä kanssa. Sellaisen vuoden haluan valita.

promises lit up the night

Haimoo, torstai

Maol, perjantai

Koiran kanssa kylässä

22.12.2015, talvipäivänseisaus

Joululoma riitautti minän ja mun pään keskenään, aivan kuten aikaisimpinakin vuosina. Pää ei hetkiin kestä termodynamiikan toista pääsääntöä eikä minä osaa kuin kävellä kilometrikaupalla pimeää metsätietä karjuen sille, että se on tyhmä kun pilaa mun päivät ilman oikeita syitä.

Juuri nyt on kuitenkin kevyt olla, voimakuviot fysiikankirjassa ovat tärkeitä, rauhoittaa laskea eteenpäin. Oppiapa muistamaan maailman vapaus ja kauneus, olemaan oikeinpäin. Joululomahdistukset kuulunee kontrastiin mutta kivoiksi kuuluminen ei tunnetta muuta.

Tarkistin vuodelle tehdyt lupaukset: olen oppinut valitsemaan elämäni itse. Muissa en niinkään onnistunut, mutta ensimmäinen riittää. Riittämättömyys ei muuten saisi olla ruma sana.

Sunnuntaina tykästyin voiman herättämiin, joka veti tämänkin kylän elokuvateatterin melkein täyteen. Joku mun sydämessä saa tieteisfantasiasta ja tähtien katselusta paljon iloa.

ja että mä en unohtaisi

Vuoden päiviä on jäljellä enää neljätoista, joten kirjoitan siitä, mitä 2015 mulle oli.

Vuoden aikana löysin kirpparit ja ensimmäistä kertaa elämässä pystyin vaikuttamaan hieman enemmän vaatekaappini sisältöön. Vuoden lemppariasusteet kuitenkin löytyivät muualta: keltaiset haikumpparit ostettiin uutena cittarista, mutta ostos oli nappi, keltaiset ilokengät on hyvän käyttömukavuutensa lisäksi käytännölliset niin koulussa, tallilla, metsässä kuin kävelyilläkin. Toinen luottovaate on ollut tädin, veljen ja äidin kautta neljännen polven kierrätyksenä multa kodin saanut musta karvahuppari, joka syrjäytti mennen tullen mun kaikki muut takit. Se on ihmehuppari, sitä voi käyttää ihan missä kelissä hyvänsä, elokuun lämmöstä joulukuun yöpakkasiin… Musta tuli puolisokea heti vuoden alussa (aina olen varmaan ollut, mutta lasit löysivät päähäni vasta tammikuussa) ja helmikuussa uskalsin vihdoin pätkäistä letin pois, ja tähän lyhyempään tukkamalliin oon ollutkin sitten ihan supertyytyväinen.

2015 toi mun elämään kulttuurisen herätyksen. Enkä nyt viittaa omallekin kylälle ehtineeseen pakolaiskriisiin vaan teatteriin. Kahden ihmisen külttüürikerhomme kanssa näimme kaksi speksiä, Svenska teaternin Mamma Mian, maaliskuun Via Cruciblen, Billy Elliotin ja kansallisteatterissa Onnellisuuden tasavallan. Sen lisäksi vuoden kulttuuritapauksia olivat perinteinen Suomenlinnan kesäteatteri, kansallisoopperan Phantom of the Opera sekä hiihtoloman huippukonsertti Tanskanmaalla, Queen + Adam Lambert yhdistettynä pitkään viikonloppuun Köpiksessä. Kirjoitin lentomatkustelun etiikasta seitsensivuisen tuskailun etiikkakurssin opettajallemme, mutta päätin silti tarttua tilaisuuteen ja matkustaa. Kannatti.

Queenin lisäksi vuoden suosikkimusiikkia ovat soittaneet Skorpparit ja vuoden albumin palkinnon saa Pink Floydin The Divison Bell. Vuoden biisi menee nykyhumpalle, Taylor Swiftin Wildest dreams musiikkivideoineen oli liian kaunis. Toistaiseksi olen onnistunut välttymään vuoden vitsaukselta eli Netflix-orjuudelta, vain tuttu ja turvallinen Greyn anatomia (vihreä ruumisoppi) on saanut telkkarin ääreen lössähtämään. Valitettavasti myös kaunokirjallisuus on loistanut vuoden aikana poissaolollaan, sormin laskettavasta määrästä luettuja romaaneja ykköspystin vie kevyesti Katja Ketun Kätilö. Se oli ehkä paras tai kenties vielä parempi? Lehdistä ykköstilaa pitävät tänäkin vuonna Hesari ja suosiotaan nostanut Image kolumneineen. 

Vuoden kelit olivat melko tyypilliset lämpenevän Suomen säät, mutta syksy elokuusta joulukuulle helli meitä auringollaan, korvaten kesän epävakauden monin verroin. Tuntuu, että melkein puolena päivistä on paistanut aurinko viimeisten viiden kuukauden ajan!

Ajankäytöllisen tasapainon hakeminen on tänäkin vuonna jatkunut, ja uudelle tasolle sen vei kaunis käsite nimeltään ylppärit. Koulussa on tullut istuttua vähemmän, mistä sain lopultakin siirrettyä vakituiset pari tuntia koirien kanssa ulkoiluaikaa arkeeni. Stressiä ja kiirepäiviä on kuitenkin ollut ihan tarpeeksi koko vuoden ajan, mutta suunta on oikea. Olen oppinut valitsemaan elämästäni itseni näköistä ja tekemään sinne ohjelmattomiakin iltoja, ainakin muutaman vuoden aikana. Harmillisesti(ko?) vuoden alussa siirryin älyluurikäyttäjäksi minäkin, ja menetin, menetän päivittäin, tunteja ja tunteja turhille sovellusfiidien selaamiselle. 

Tärkein opittu taito vuodelta on auton ajaminen. Sitä kyllä harjoteltiinkin, inssissä käytiin parikin kertaa mutta uuden oppimisen fiilis on ehdottomasti sen arvoista. Ajamisen lisäksi olen oppinut alkeellista ohjelmointia, kun kesällä päätin ettei se niin vaikeaa voi olla. Ehkä ensi kesänä yritän uudestaan, jos pääsisin alkeista vähän pidemmälle? Olen oppinut tottakai myös hurjasti matikkaa, fysiikkaa, biologiaa, ruotsia ja kemiaa, näitä ylppäri-käsitteeseen kuuluvia aikasyöppöjä (jotka on oikeasti ihan kivoja ystäviä kaikki). Hei, keksin myös mikä musta tulee isona, tai ehkä enemminkin, mitä teen ennen kuin keksin sen: teekkariunelma löysi epämääräisen kaihonsa kuoresta selkeään muotoon, ja antoi päämäärän mun opiskelulle ja aiheen päiväunille. 

Ihmisistä oppii joka vuosi, itsestään ja toisista, niin tänäkin vuonna. Vuoden ihmiset muodostavat JEEE-nelikon, joista yksi asuu viereisessä huoneessa, toinen toivottavasti jonain päivänä samassa huoneessa ja kaksi on parhaita ystäviä. Hevosissa vuoden lempparit on olleet Peksu, Elli ja Ally, mutta heistä lisää heppablogin puolella. 

Alkuvuoden isoimpia tapahtumia oli wanhojen tanssiminen, se yksi päivä prinsessana. Tanskan reissun lisäksi vierailin naapurimaassamme ja siellä tarkemmin Göteborgista, pieniä serkkujani auttamassa. Juhannus oli täydellinen, Merenkurkun hiekkarannat, auringonlaskut, ystävät ja hyvä ruoka. Sitä seurasi vuoden parhain viikko, kolmen hengen roadtrip halki Suomen, järviä katsellen ja vapautta maistaen. Näiden lisäksi matkasin kahdesti Imatralle heppailemaan, mutta muuten elämänpiirini on vuoden aikana pyörinyt kotikulmilla ja pääkaupunkiseudulla.

Vuodelta vielä mainittakoon tämän blogin aloittaminen, ja ihme kyllä, tämä on ollut juuri sellainen mitä olen kaivannut, selvästikin kun tänne tykkään näinkin ahkerasti selittää. 

with glasses high we raised a cry for freedom had arrived

Neliöelämää. Lähelle tulee mielettömän kauniita maisemia, kun aurinko paistaa joulukuussa. Yöllä satoi lunta, mutta neljänneksi adventiksi on luvattu + yhdeksää celciusta. Matikan kertauskirja napostelee mulle hyvin, se voittaa itselleen tunteja kun on sopivan tasoinen, kokoinen ja taittoinen. Aloin miettiä sitäkin vaihtoehtoa, että maailma voitaisiin parantaa sen omilla keinoilla, näillä rakenteilla ja ideologioilla. Kenties ihmisyhteisöjen sekaelon raja-arvo johtaa kuitenkin kohti omistustaloutta ja tietynlaista variaatiota ansioissa, kun elämäntyyleissäkin sellaista on?

Joululoma alkoi ja tuntuu kivalle, että on vähän enemmän aikaa. Pohdin, olenko onnellinen jos elän kolme viikkoa ulkomailla kesällä, eli yhteensä melkein kaksi kuukautta ensi vuodesta poissa kotipihalta. Romantikkaa näkevä taidesieluni kyllä pitäisi ajatuksesta kokea Eurooppa junien ikkunoista. Vaan en tiedä siitä onnellisuudesta loppupeleissä, mutta ehkä kuitenkin sanon joo ja kieltäydyn perusteellisuudesta. Sitäpaitsi: bad choices make the best stories ja tarinat on jo itseisarvo. 

kun mä nojaan elämään

Joulukuu ei ole näyttänyt lainkaan joulukuulta, tai ehkä on mutten vain ole vielä tottunut tähän muuttuneen ilmaston talveen. Aurinko on kuitenkin upea. Kyynismini yllätti, että Pariisissa saatiin sopu. Maailman hyvästä on ihana tietää. 

Viikolla olen viihtynyt erilaisissa asuissa ja kokenut ensimmäisen abivuosi-sykähdyksen, sellaisen jonka luulin kokonaan jättävän mut välistä. Kuitenkin tulevaisuuden haalarit, sielun kasari ja gaalapäivä ovat aiheuttaneet iloisuutta ja hassua haikeutta, että kohta tämä loppuu. Mutta mun elämä näyttää ihan jäätävän kivalta nyt ja ensi vuonna, sain sen odotetun vastauksen toteutuvalta unelmaltani ja en tiiä, ihanan huoletonta ja hyvää kuuluu pelkästeen.

Kaksi iloiltaa viikonloppuun aiheuttaa turtia sunnuntaita, mutta koomailu on ollut oikeanlaista, hyvää. Kakkosperheen eli parhaan virheen pikkujoulujuttelut, -juoksentelut ja yhdessäolo, yhdet kävi yöunille aamuseitsemältä ja mäkin liian myöhään. Perjantai kruunasi abiviikon ja ihmettelen vieläkin, että hämärässä ja meluisassa oli oikeasti niin viihtyisää ja mukavaa. 

Life's good voisi olla mun viikon 50 otsikko. 

jos sä oot Jumalan peili

Viikko on ollut itsekurin puuttumista, tyytymättömyyttä sormiin jotka napostelee sokeria vaikkei pään edes tekisi mieli. Ärsyyntymistä puhelimen voimaan varastaa aikaa. Klassista riittämättömyyden tunnetta, että aika ei riitä, minä en riitä, mikään ei riitä ja stressikupla yrittää ahdistaa ja laittaa sekaisin. Turhauttavaa tarkistelua.

Viikko on ollut musiikkina soivaa myrskytuulta ja tihkusadepäiviä, heppahöpötykseen eksymistä äikänopettajien kanssa ja kyllästyminen itsenäisyysesseen puhumiseen (vaikka harjoittelu hyödyllistä on ollutkin). Perjantaina oli tunnelmajuhla sinivalkoinen, ja huomenna se oikea päivä. Aion katsoa ensimmäistä kertaa sen suomalaisen jatkosotaleffan. Yleissivistystä ei kuulemma ole ilman tiettyjä rasteja listalla, ja Edvin Laine on sellainen.  Pysähdyttiin oman kylän joulumyyjäisiin ostamaan pullaa ja eilen maattiin kasassa sohvalla ja pohdittiin, voisiko tosiystävyys toimia jos ei voisi puhua joka toista lausettaan ala-asteella syntyneellä inside-jargonilla.

Viikko on ollut persoonallisuustestin ihmettelyä, siitä iloitsemista että kaikki 16 tyyppiä on yhtä tärkeitä. Mulle tärkeimpien E-ihmisten luonteet on mun oman vastakohtia, mistäköhän sekin kertoo? Oon kuulemma harvinaisin kaikista (jee erityinen ihminen) ja mun luonnekaimoja on Putin ja Julius Caesar. What a great future I'll have… Jos olisin spontaanimpi, voisin olla suuri tiedemies. Ehkä parisuhde kuitenkin toimii paremmin, kun persoonissa on edes yhden kirjaimen verron eroa. Putinin ja Einsteinin suhde onkin mielenkiintoinen, jos siitä tulee jotain suurta niin toivottavasti hyvässä eikä pahassa? Keittiöpsykologi minussa siis rakastaa persoonallisuustestejä.

Viikko on ollut puhelinkuvien paljastama pimeä, jossa yksittäiset valot luovat tunnelmaa. Valoisinta ovat tuplamatikantunnit, introvertillekin neljä kurssia koulua on liian vähän kavereita joten se istuu ylimääräisiä laskemistunteja vain voidakseen hihittää eksponenttitehtävien välissä ystäviensä kanssa jostain ihanasta.