Yksiä elämän parhaita päiviä ja öitä. Euforia, kun tupsulakin sai viimein painaa päähän. Sitsit sillis vujut prujut wappu ja ullis, risset bisset approt etkot vätköt jatkot jatkojen jatkot. Nnnn, räntäsadetta, katto, presidentti toisella.
15 vuotta sitten mä tajusin että Linnanmäki ja Ullanlinnanmäki on yhtä kivoja.
Kaksi vuotta sitten mä entistä tietoisemmin unelmoin omasta tupsusta ja haalareista.
Maanantaina Ulliksella toukokuun auringossa unelma toteutui.
Tottakai musta kuului tulla teekkari.
Parasta.
(Oisinpa saanut sneakpeakin näistä päivistä niihin pitkiin tunteihin kun hajoan kemian ylppäreihin tai kriiseilen, mikä ihme musta isona tulee. Hassua selata blogia taaksepäin ja nähdä niin selkeästi askeleissa suunta, jota ei silloin oikeesti tuntenut yhtään.)
Mä oon onnellinen että saan kasvaa osana sateenkaariperhettä. Yhteisö jossa ajattellaan isoja, tehdään hommia, opitaan, kasvetaan, annetaan takaisin ja ollaan hyviä, ihmisinäkin. (Ref. Prodeko-values)
Tiistaina oli postwappudepression ja ainoana ajatuksena että kiitos flamingofuksit 2016-2017.
I'm a true believer.
I'm with you through the night.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti