feel the way she used to feel

Kahdeksan päivää, joissa
      kuusi järveen solahdusta
      kuusi juoksuhetkeä, joista kaksi kiekon kanssa
      seitsemän hevosenselkäpäivää
      monta kävelyä kesäluonnossa, valokuvia
      ei kirjoja, mutta
      puristavia apiloita
      ja kotkia jälleen

en pysty kesyttää maailman meriä

Vaihteeksi taas sellainen aika, kun elämän mahdollisuudet ja välttämättömyydet kohtaa vähän liian läheltä. Rannalle taputeltu nuoli pärskähti aallon tultua enää himmeäksi suunnan aiheeksi. 

Ensimmäinen yliopistovuosi tapahtui ja se oli hyvä ja tärkeä. Tutustuin politiikan ja kansalaisjärjestöjen kenttätyöhön. Harjoittelin liikaakin tunneristiriitojen ylläpitoa ja ihmissuhteita, mutta samalla opin ottamaan omaa vastuuta onnellisuudesta, seisomaan itse ja valitsemaan rohkeasti. Ymmärsin motivaation merkityksen kaikessa tekemisessä ja hukkaantuvani liikaa puhelimeen. Tykästyin tutayhteisöön, sivistyin yritysmaailmasta ihan puolivahingossa ja toteutin tupsulakkiunelmaa. Opin kulkemaan pääkaupungissa ja improamaan inkiväärikeittoja.

Karkasin myös joka suuntaan poikkoilevaa, hankalan epämääräistä tulevaisuutta herättämällä lääkisfiilikset eloon ja ihmeen nätisti se projekti tulikin läpikäytyä. Tulevien vuosien vapaus ei pelota, mutta tuntuisi helpommalta jos se olisi selkeitä projekteja. Pyytäisin vielä muutaman vuoden lisää ylppäreitä, pääsykokeita, kevätjuhlia. Suu mutristuu katsoessani ihanaa valkeaa tuomea ja huomatessani, että en oikeasti tiedä mitä kohti seuraavaksi.

On ajatuksia: tiedän että haluan enemmän montaa hyvin kuin yhtä täydellisesti (kuin Leonardo), maapallon pelastaminen tuntuu edelleen ykköseltä ja oma perhe plus oma heppa on sellainen unelma, joka ei taida vaihtua. Ei ole kiire saavuttaa mitään, sanon, elämä on toivottavasti pitkä ja vuosien kuluminen on okei - jokainen opettaa. Silti: neljäkymmentä päivää ja mä olen  puolessa välissä neljäänkymmeneen vuoteen, voi hurjuus. On juttuja, mitä jatkaa ensalkuun: tää kesä, ensimmäiset sivuainekurssit syksyllä, vaikuttamistyöryhmissä jatkamista, ehkä yksi turvallinen pääsykoekevät lisää tai jos ei, niin opiskeluntäyteinen arki pitää tekemisen rutiinin voimissaan. Yhtä kaikki, suuri suunnitelma ja isot tavoitteet on hyvin auki, ehkä murroksessakin. Jälkeenpäin tietysti tässä tulee näkemään ihan selvän polun ja askeleet, mutta nyt pitää keskittyä hymyilemiseen ja hengittelyyn, että malttaisi rauhassa hengailla sen faktan kanssa, että mä en oikeasti tiedä enkä näe pitkälle eteenpäin. Uhh, vaikeaa.

Oon kuunnellut kumiankkabiisiä ja vältellyt matriisien oppimista viimeiseen asti - enää kolme ja puoli tuntia tentin alkuun ja osaaminen edellisestä reputuksesta on noussut viidellä tunnilla wau. Sillä ei vaan ole tarpeeksi väliä, että jaksaisin yrittää saati stressata yhtään enempää vieläkään. Matikan sijaan oon ollut tallilla melkein joka päivä kohta viikon putkeen ja treenannut tasapainoa, siirtymisiä ja tempoa tamman kanssa. Jos noiden harjoitteluintensiteetin laajentaisi myös elämän puolelle, alkaisikohan se äkkiä olla erittäin helppoa ja kivaa? En muka ehdi vieläkään lyhentää todota mutta ehdin juosta ja ratsastaa pohkeet kipeiksi (taas esimerkki siitä motivaation merkityksestä). Sain viestin, että Fannyn kennelyskärokote menisi pian vanhaksi. Jaksan edelleen ikävöidä lukiotakin ja eniten kaikista esseenkirjoittamista. Tätä kaikkea vasten mä hengittelen ja valitsen hymyillä, koska onhan toukokuu nyt kuitenkin hirmu hyvin ja se ei haittaa mitään, etten tiedä ja että oon vielä vähän liikaa lukiossa kii.

Ämpärilista lempparikesän kahdelletoista viikolle, olkoon suunta vaan hukassa taas mutta kivaa voi tehdä.

1. Luen luen luen, kirjoja kirjoja kirjoja, sanoja runoja satuja, tietoa tarinoita kaikkea
2. Lähden pohjoiseen, tuntereille ja Lapinmaan metsiin vaeltamaan
3. Nautin heppakesästä huitoen paarmoja, maastoillen ilman satulaa, rapsuttellen laiduntavia palloja
4. Herään ajoissa aamuisin ja välillä valvon kesäyöhön
5. Roadtrippaillaan Hankoon, Saaristo-Suomeen, Littoistenjärvelle, mökkeilemään, minne vaan
6. Juoksen 3000 metrin cooperin
7. Pääsen purjehtimaan Itämerelle
8. Tyhjennän todon kokonaan
9. Uin luonnonvesissä aina, koko ajan, kauan, usein ja paljon
10. Käyn suunnistamassa
11. Kuljen metsissä
12. Kirjoitan niitä rakkaita esseitäni (EDIT 31.5.2017: tarkennan tavoitetta, jotta se ei jää epämääräiseksi ja saavuttamatta, eli kirjoitan kesän aikana 12 esseetä, yhden joka viikolle)

jota haluut niin

i'm going to put you in a song that I write

Kesä kind of alkoi. Se kestää tästä päivästä melko tarkalleen kolme kuukautta tai neljä kuukautta (määritelmä tarkentuu 30.6.) ja varmaan kannattaisi luonnostella paperille jotain suuntaa, miten sen tunnit haluaa käyttää. Tänä kesänä ei ole tekosyitä olla ehtimättä. Mä haluan syksyn alkaessa sanoa, että mä luin monipuolisesti ja runsaasti, harpoin tän maan metsissä jalkani kipeiksi ja hoidin kaikki ne merkinnät, mitä mun listoilla on kauan ollut. Tää kesä voisi olla sellanen summerbucketlistin ideaali. Ensimmäinen rasti tulisi siitä, jos opin viiden nopan eestä matriiseja kolmessa päivässä.

gonna miss you where ever I go

Viimesinä päivinä tuli vielä selattua bilsan alue läpi ja todettua, ettei puskurilaskut suju edelleenkään. Pre-pääsykoepäivä oli pitkä, haahuilla ympäri keskustaa, kattoa alkuillasta saakka hömppää ja muistutella itteä, miksi ei ole edelleenkään minkään arvoista stressata. Viikonloppuna jatkoin kameraretkiä, istuin motarilla ruuhkassa, treenasin pitkästä aikaa koulua ja ikävöin vaihteeksi apilatarinaa. Tänään siivosin toka vikaa kertaa ennen kesää oman kämpän ja puuhailen crevakurssia kasaan. Ai niin, oli myös se pääsykoe. Ihana laittaa imperfekti.

Saattaa olla, että mulla ei tuu toista pääsykoekevättä tai enää koskaan lukiofysiikkaa. Siinäkin asia, jonka kanssa oon kokenut mun elämän vahvimpia hetkiä, hyvässä ja pahassa. Sekin vaihe elämää ehkä ohi. Pääsykoe kun sujui ihan mallikkaasti, kestin vatsan perhoset, ei panikoittanut pahasti missään vaiheessa, löysin Viikkiin ja käteen jäi tyytyväinen fiilis. Omalla tasolla pysyttiin ja jos se ei riittänyt tai kävi huono onni, niin sitten niin ja sille ei mitään enää mahda. Sitten lukiofysiikkaa ei tarttekaan ihan vielä ikävöidä.

Tää on tässä vaan näyttämässä kontrastia vuoden takaiseen

olo kovin oikukas

Kymmenes toukokuuta on valkeampaa kuin jouluna ja meteorologikin nauraa. Kesä tulee tänä vuonna myöhään, sen uskoo katsoessaan vuoden takaiseen tästä. Mua ei huvita enää lukea, niinpä ulkoilutan kameraa koirien puutteessa ja odottelen, että viikko menisi. Ääniviestit venyy ja muistetaan että etäisyyttä on vain kilometri - huomisen puolella vasta havahdutaan. Jaettu kaipuu kirjallisuusesseisiin, muuttuvan tulevaisuuden tietokaaos ja ihmistieteet matikkaan yhdistävän generalistikandin ideat sekoittavat ajantajun. Jos olet lapsi ja mietit tärkeintä opittavaa, opi lukeminen ja kirjoittaminen, me neuvottaisiin.

Kohta lähden toivottavasti viimeistä kertaa kävelemään sillan toiselle puolelle laskemiskurssilleni.

muistanks mä väärin

Lempikuu kaunis ja paljon parempi kuin vuosi sitten Desperadon soidessa. Ihana että näin.