Mä ensimmäistä kertaa opin, miltä tuntuu kun ei opi, kun tehtävät on ylivoimaisia ja oma tyhmyys lamauttaa, turhauttaa ja hajottaa jatkuvasti. Oikeasti mä opin jotain, mutta se ei olekaan helppoa ja kivaa, se on vaikeeta ja kokonainen ymmärrys jää saavuttamatta, vaikka yhden pisteen saisinkin. Oon liian tottunut oppimaan sen täydellisen kaiken, ja nyt kun se ilmenee mahdottomaksi mun pää joutui uuteen tilanteeseen.
Sitten mä luen Syyriasta, mietin yhteiskunnan rakenteita jotka ei toimi oikein ja katon merta, ja silloin mä muistan päästä eteenpäin henkilökohtaisista turhautumisistani. Myös toisten (ihanien) ihmisten muistuttelu, että kyllä arki tästä, yliopistoon kun kestää sekunti tai kaksi tottua ja oppia sisään sinnekin. Joskus on hyvä miettiä, missä on elämänlaadun ja kehittävän ponnistelun välinen raja, mutta myös pitää muistaa mikä on tärkeämpää ja miksi yliopistoon ylipäätään oli tultava.
Samalla oon tehnyt töitä vuosijuhlilla, sillä porvarikilta täytti puolisataa ja juhlijoita oli kymmenen sataa tarvitsemassa skumppaa ja ruusuja. Juhlat oli hienot. Oon myös toivonut tuplasti, leikkinyt, eksynyt Espooseen ja kuunnellut Sannia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti