but you only want the one that you can't get

Alkuviikolla kaupungissa oli kaunis kirkas syys, palattuani kotiin enää harmaa, kylmä ja karuudessaan rumuudessaan valoton lokakuu, joka on jokaisen lehtensä pudottanut ja värit lähettänyt piiloon seuraavaa kevättä odottamaan. Koittava tenttiviikko antoi yllättävät extrapäivät lojua täällä turvassa uutta elämää, josta väliin kyllä vähän pidänkin olkoonkin aivan erilainen, kun kaikki etukäteiskuvitelmani fuksisyksystä olivat. En mä muuttunutkaan yhtään ja eihän tästä vuodesta tullutkaan paras vaan pahin, mutta sellaista elämä on. Hesarissa selviytyjämummo muistutti, kuinka keskitysleirillä tunteet oli luksusta. Tunteet on luksusta, vaikka kaaduttaisiinkin omaan mahdottomuuteemme. Mä toivon vaikka kuuntelen taas Desperadoa, oon helpottunut, että vihdoin askel oikeaan (vaikka tiiänkin että väärin tää meni), mä kaipaan enemmän ja kipeämmin kun koskaan tietäen että mun on annettava viikkojen ja kuukausien kulua jotta mitään. 

Vaikea yhdistelmä on myös tahto päästä pitkälle ja pelastaa kaikki, kun arkiunelma on mökki pohjoisen metsässä, pihallaan pieni pelto, pihatto ja poni, kana ja karitsa, sisällä hyviä levyjä ja sähköauton avaimet, jotka on portti näkemään maailmaa silloin kun sitä tarvitsee. Yhdistäpä vaan kunnianhimoinen ja merkityksellinen työelämä downshiftaamiseen yksin kotimaan korvessa - not gonna happen mut eipä se elämä unelmien toteutumisesta aina niin ihanaksi muutu muutenkaan. Voisin haluta olla myös kansanedustaja ja hoitaa maatilaa Pohjanmaalla, tai YK:n pääsihteeri ja tehdä nelipäiväistä työviikkoa. 

Onhan 2030kin jo kohta ja sekin mahdollista, että kaikki kuolee tai elää ilman mun osallisuutta mihinkään, ihan rauhassa voisin elää ponilleni ja suurkuluttaa tositv-sarjoja murehtimatta että haluaisin olla tärkeämpi. Lukea vaikka terveyskeskuslääkäriksi autioituviin kuntiin. Katkeroitua, kun en ikinä uskaltanut yrittää muuttaa järjestelmää ja huutaa, että ilmastonmuutos on kriittisempi kuin talouskriisi. Olispa helppoa, kuin mulla olisi kutsumus olla lääkäri. Lähteä Syyriaan. Auttaa. Olispa helppoa, kun hyväksyisin että mulla on isompi kutsumus muuttaa tätä talousplaneettatuloerotköyhyysvyyhtiä. Olispa helppoa kun kutsumukset, arkiunelmat ja mahdollisuudet vähän enemmän kohtaisi toisiaan, vaikka onhan siinä aina pieni riski, että elämällä on antaa joku tienpinnar, jolta saa sitten kuitenkin kaiken. 

No, en ymmärrä matikkaa, en sitten sanakaan, ja tutkintoa ei tipu jos ei kurssi ole läpi. Tässä olisi hyvä tila pikkuihmeelle, kiitos.