aikoihin onnellisiin

Antaisin kaiken jos saisin kirjoittaa noita sanoja taas, mutta lukio loppui ja mulla on pelkästään ikävä. Ikävä tammikuun pakkasia, helmikuun kahveja ja maaliskuulle hykertymistä. Mulla todellakin on ikävä karkauspäivää.

Tykkäsin paljon myös mantsaykkösestä, bilsanelosesta, fysiikkakasista ja matikan derivaatasta ja integraalista, seiskasta ja kympistä. Mutta niin, esseelukureaalit, teitä en sitten kuitenkaan valinnut lisää vaikka eniten rakastin. 

Vuoden 2016 odotukset sen kun kasvaa kun mulla on niin lupaava kutina tästä. Mun kutinat osuu melkein aina oikeeseen. Mun elämä on näköjään päättänyt olla kivaa myös tän ylppärineljänneksen ajan, ja sehän käy oikein hyvin.  

Torstaina oli onnellinen hiljainen iltapäivähypäri, jonka aikaan lukio oli kirkas ja hämärä, kumpaankin samalla tavalla.

Masussa vain liitelee perhosia kaiken aikaa.

Juuri nyt voisin elää kahvilassa, kotona kuuntelen musiikkia englannin sijaan tuolla harmaudessa ja melkein laulan itsekin tätä elämän rikkautta sumuun.

Elämä oli kivaa ja selkeetä, sitten siitä tuli vahingossa ihanaa ja vaikeeta.

Tää kolmen viikon ajanjakso vaikuttaa näin ensimmäisten neljän päivän perusteella aikovan olla ihana ja aivan liian lyhyt suhteessa oppimistavoitteisiin ja yleiseen onnellisuuteen, jota tällainen hidas arki aiheuttaa.

Päivästä toiseen onni pysyy ja hymyilyttää koko ajan, mulla on veikkauksia miksi mutta ne eivät haittaa: uskon, että nyt on oikein ja pitää jatkaa näin. Jos ajan saisi pysäyttää, tekisin sen, saisin arvokasta lukuaikaa lisää, heittäisin stressihajottelun mäkeen ja nauttisin vielä paremmin näistä viikoista valossa, lumessa, laskuissa, siis abikeväästä. Ihan varmasti joku päivä mulla on ikävä tätä karkauspäivää, kun ihan kaikki oli vielä mahdollista ja koko elämä hykerryttävästi edessä.

Mulla on edelleen erittäin vahva tunne (siitäkin), että 2016 on ja tulee vielä olemaan jäätävän hieno vuosi. 

Jotenkin tän kaiken suloinen satunnaisuus antaa hirmu vapaan fiiliksen, ja yhdistettynä kotiplaneetan pohjoista valaisevaan asemaan kiertoradallaan mua pelottaa enää se, mikä on se juttu joka seuraavaksi skaalaa kontrastin tälle tunteelle.

Kontrasti onnelle löytyi loppuvuodesta, ei tullut vuodesta huikeaa vaan tuli vaikea, ei osunut kutinat oikeaan. Kai kaikki on silti ihan riittävän hyvin, elämään kuuluu kaikenlaisuus ja eihän se niin vakavaa ole koko elämä. Yritän muistaa sen.