Viime vuoden heinän kuussa ihmettelin, miksei ollut tuntunut samalla lailla parhaalta kuin aikaisemmin. Silti talvella sanoin taas, että lähden vielä, ei mun isosuus ole vielä ohi. Hei onneksi, sillä...
…tällä kertaa ripariviikko oli jotain niin oikeaa, sitä suurinta parhautta huikeutta naurua. Hetkeäkään ei tahtonut pois, koko ajan kupli ilo, däbpop ja cupsong, ukulelevaimot, tattiepisodi, heinäsuopa ja kaikki tila olla eri mieltä, näyttää Jumalalle kieltä ja silti nähdä, että kirkko ja usko voi olla aika jees. Isoisosuus oli mun paikka ja mun isoset niin kokonaisvaltaisen ihania, noiden ansiosta mulla oli onni taskussa joka sketsiä kattoessa, joka minuutilla järvessä, joka jumiksessa, joka irvistysselfiessä ja joka lahnauksella toimistossa. Opin taas niin paljon toisista, ittestäni, elämästä, eikä ole #6riuttis2016:n jälkeen epäilystäkään - jos tällanen huippuus olisi satavarma joka kerta, mun isosvuodet ei loppuisi koskaan.
Mulla oli hauska ja onnellinen viikko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti