Kuvissa heinäkuun saa näyttämään niin herkän kiireettömälle kuin sen vain marraskuisin, pimeän hämärtämällä päällä muistaa olevan. Todellisuudessa epämääräinen stressiahdistus (jonka alkuperäksi alkaa paikallistua oma kiva persoonaani, kun ylppärit eivät tätä onnea eliminoivaa seuralaista sitten pois vienetkään) pilaa päiviä, ei onneksi kaikkia mutta riittävästi siihen, että kakkoslempikuun rauhaa saa taas kerran odottaa vielä vuoden.
Kädet ei enää oo pariin päivään sotkeutunut maaliin, mutta hevoshoitovastuu rytmittää viiden tunnin välein loppuun saakka. Loppuun eli lähtöön, kun olisin ehkä sittenkin halunnut vain olla kotona tai mennä mökille, en seikkailla nälkäisenä väsyneenä yksin keskellä Eurooppaa. (Tavoitteena on silti tehdä reissusta niin kiva kuin tällä pessimismillä mahdollista - ainakin pettymisen pitäisi olla mahdottomuus!). Sitä säätäessä ja äidille pihaa juhliin siistiessä on aika kulunut, ja oonpa kerinnyt myös kuunnella rockklassikoita ja juosta hämmentävän kovan cooperin ajatuksiaomivista inttiläisistä motivoituneena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti