look at the world we're killing

Reissun mustsee-nähtävyyksistä 1/2 oli Auschwitz-Birkenau. Kannatti herätä viideltä ja jonottaa vain reilu tunti, kun puoli yhdeksän jälkeen sain käteen lipun (josta ei muuten tarvinnut maksaa mitään) ja pääsin huokaisemaan: olin löytänyt rinkan säilytykseen ja pääsin kuin pääsinkin porteista sisään, niin paljon pelkäsin että jokin menee pieleen ja sitten harmittaisi niin paljon.

 Auschwitz ei todella ollut iloinen paikka, mutta pysäyttävä se oli. Ehdottomasti käymisen arvoinen, oikein mulle kerrottiin, mutta älkää kukaan erikseen lentäkö kuitenkaan. Ilman opasta tutustuminen sopi mun kärsimättömyydelle hirmu hyvin, ihan vain kylteistä sai tarpeeksi tietoa ihmiskunnan pahuudesta, ja aikaisessa olemisella muita turisteja ei juuri huomannutkaan kun alue on suuri ja nähtävää paljon. Auschwitz I oli museoblokkeineen musta vaikuttavampi kuin valtava II-leiri, tosin keskipäivän kuumuus ja jalkojen väsyminen varmaan osaltaan verottivat kakkospellolla kävelyn fiilistä. Laskin päivälle noin 27 käveltyä kilometriä, kun vielä neljän tunnin holokaustiahdistuksen jälkeen jatkoin matkaa Krakovan kautta Wroclawiin yöksi.

Retki tähän asti:
Ma 25.7. Vihti-Helsinki-Tallinna
yöllä bussissa Tallinasta Vilnaan
Ti 26.7. Vilna-Krakova
Ke 27.7. - pe 28.7. Krakova
Pe 28.7. - la 29.7. Oswiecim
La 29.7. Oswiecim-Wroclaw

kuinka monta päivää on syksyyn?

Perjantaina suuntasin 50-luvun kolinajunalla kohti Oswiecimiä. Kävelin rinkan kanssa toteamaan, että Auschwitz todella oli paavin vierailun tähden suljettu ja sitten neljä kilometriä puutarhahostellille vanhaan kaupunkiin. Oswiecimistä tuli reilin tuohonastinen lempparikaupunki - kesäkaupungin hellettä helpottavia suihkulähteitä, pikkukylämäisyyttä lehmineen ja kauniita kirkkoja, ja ilta-auringossa ukkosen jälkeen joenvarsipuistossa jokainen söi jätskiä, nuoret ja vanhat parit istuivat penkeillä ja lapset kahlasivat vedessä. Kellään ei ollut kiire minnekään, oli heinäkuun viimeinen perjantai, ja reissun ensimmäinen selvä onnen sykähdys esittäytyi vihdoin mullekin. 

Retki tähän asti:
Ma 25.7. Vihti-Helsinki-Tallinna
yöllä bussissa Tallinasta Vilnaan
Ti 26.7. Vilna-Krakova
Ke 27.7. - pe 28.7. Krakova
Pe 28.7. - la 29.7. Oswiecim

far away and fast asleep

Lohduttomat kaupunkikävelyt ja koti-ikävästä kadonnut ruokahalu eivät onneksi kestäneet iäti. Keskiviikon itkuiset puhelut Suomeen jäivät, ja torstaina säilyin jo kuivin silmin ja osasin hymyillä Krakovalle, ihmettelin Wawelin kukkulaa ja linnan ritarihevosten haarniskoja ja näin enemmän nunnia ja helikoptereita kun koskaan aiemmin (katolisen kirkon festareilla ja paavilla lie tekemistä asian kanssa.)

Retki tähän asti:
Ma 25.7. Vihti-Helsinki-Tallinna
yöllä bussissa Tallinasta Vilnaan
Ti 26.7. Vilna-Krakova
Ke 27.7. - pe 28.7. Krakova

but i'd give anything to be there in your arms tonight

Lauttasaari

Tallinna

Vilna

Krakovaan saapuminen

Mun reissun ensimmäiset päivät oli vain valtava kyynelten virta, kun täysin ennenkokematon hurja koti-ikävä kieräytti tunteet niin pieneksi reppanaksi etten ennen enkä toivottavasti jälkeenkään ole samanlaista nähnyt. Jo tutussa 280:ssä sattui ensimmäinen kaipaus kotiin, mutta auta armias kun seuraavana päivänä piti istua 13 tuntia bussissa ja katsoa vieraita peltoja haikaroineen - wifi ei toiminut eikä toiminut vielä moneen päivään bussipäivän jälkeenkään - vaan ei annettu vaihtoehtoja kuin pärjätä, ikävystyä ja laskea tunteja, että saa nukkua taas. Tallinnassa oli maailman suurin sieni ja Pärnuun jäi kaupungista onnellinen mies.

Retki tähän asti:
Ma 25.7. Vihti-Helsinki-Tallinna
yöllä bussissa Tallinasta Vilnaan
Ti 26.7. Vilna-Krakova

olkapäällä kyyhkynen vaikket sitä nää

Sarjassa kolmas sai kaulaansa rippiristin, oli juhlat joissa ehti syödä ja jutella enemmän kuin kesän alussa ollessa itse juhlakaluna. Pääsin depytoimaan rippikuvaajana ja helteinen päivä aamun tutuista konfisvirsistä sukulaisten kanssa jutteluun oli mukava.

Huomenna alkavat viikot, joilta odotan nälkää, tuskaisaa kuumuutta, väsymystä, kipeitä jalkoja ja paljon käytännön hankaluuksia vailla ketään jolta saada lohtuhymyä tai edes vähän turvaa, pitäisi pärjätä yksin - joku, esim minä, voisi kysyä että miten vapaaehtoisesti maksaa siitä että saa tehdä jotain mitä ei halua, ja siinäpä vasta erinomainen kysymys! Ennakkopessimismistä on suunta vain ylöspäin, ties vaikka Eurooppa junan ikkunasta olisi kaunis, ties vaikka mitään pahaa ei sattuisi ja ties vaikka kokemus olisi kokemuksellisuuden lisäksi hetkittäin onneakin. (En toivo liikaa, vaikka mun pahimmanvarallepsyykkaus alkaa kohta kaareutua kuin madonreikä avaruudessa ja heittää mut ylioptimismin puolelle...) Esittelen mun reissupäiviä jotain tahtia varmasti tännekin.

ps. Neljä viikkoa on mun pisin aika ilman hevosen selkää sitten vuoden 2008. Viimeistään se lienee hajottavaa.

last all summer long

Kuvissa heinäkuun saa näyttämään niin herkän kiireettömälle kuin sen vain marraskuisin, pimeän hämärtämällä päällä muistaa olevan. Todellisuudessa epämääräinen stressiahdistus (jonka alkuperäksi alkaa paikallistua oma kiva persoonaani, kun ylppärit eivät tätä onnea eliminoivaa seuralaista sitten pois vienetkään) pilaa päiviä, ei onneksi kaikkia mutta riittävästi siihen, että kakkoslempikuun rauhaa saa taas kerran odottaa vielä vuoden.

Kädet ei enää oo pariin päivään sotkeutunut maaliin, mutta hevoshoitovastuu rytmittää viiden tunnin välein loppuun saakka. Loppuun eli lähtöön, kun olisin ehkä sittenkin halunnut vain olla kotona tai mennä mökille, en seikkailla nälkäisenä väsyneenä yksin keskellä Eurooppaa. (Tavoitteena on silti tehdä reissusta niin kiva kuin tällä pessimismillä mahdollista - ainakin pettymisen pitäisi olla mahdottomuus!). Sitä säätäessä ja äidille pihaa juhliin siistiessä on aika kulunut, ja oonpa kerinnyt myös kuunnella rockklassikoita ja juosta hämmentävän kovan cooperin ajatuksiaomivista inttiläisistä motivoituneena.

mut parhaani koetan antaa

Viime vuoden heinän kuussa ihmettelin, miksei ollut tuntunut samalla lailla parhaalta kuin aikaisemmin. Silti talvella sanoin taas, että lähden vielä, ei mun isosuus ole vielä ohi. Hei onneksi, sillä...

…tällä kertaa ripariviikko oli jotain niin oikeaa, sitä suurinta parhautta huikeutta naurua. Hetkeäkään ei tahtonut pois, koko ajan kupli ilo, däbpop ja cupsong, ukulelevaimot, tattiepisodi, heinäsuopa ja kaikki tila olla eri mieltä, näyttää Jumalalle kieltä ja silti nähdä, että kirkko ja usko voi olla aika jees. Isoisosuus oli mun paikka ja mun isoset niin kokonaisvaltaisen ihania, noiden ansiosta mulla oli onni taskussa joka sketsiä kattoessa, joka minuutilla järvessä, joka jumiksessa, joka irvistysselfiessä ja joka lahnauksella toimistossa. Opin taas niin paljon toisista, ittestäni, elämästä, eikä ole #6riuttis2016:n jälkeen epäilystäkään - jos tällanen huippuus olisi satavarma joka kerta, mun isosvuodet ei loppuisi koskaan.

Mulla oli hauska ja onnellinen viikko.

nosta mua

mitä jos meil ois toinen elämä

mun joku toinen olis sä


kerro mulle onks tää normaalii

et kelaan joka päivä kuka susta huolehtii

it's the terror of knowing

what the world is about

oot ainoo joka uskoi et voin onnistua


stoorit sä uskot niin

se vois olla totta jos musta ois kiinni

ei se niin aina oo

ei se kuitenkaa meidän taivas oo

joten turhaa ne vaivatkoon

sä vaa sekotit pakan taas huolella

etit vapaata paikkaa mun sydämeltä 

maailma on hullujen tekemä

tiedä et sä oot aina ollu syy lähtee ja jäädä

kuinka kaikki on mitätöntä

kuuntele järkeä sä et ole tärkeä

oon yrittäny liikaa

mun rakkaus on kuolematon

myös alku sun kanssasi jo huomenna on

jos sä vapaasti suomennat ton

sun aika on varma kuin kuolema on

voisin pysäyttää tän maailman

ootsä valmis ikuisesti

en oo vielä valmis

on ihme et tunnetaan

enää yhtään mitään en lupaa

kuuntele järkeä sä et oo tärkeä

we're not broken just bent

and we can learn to love again

se kaikki oli vaan kuplaa

ja mä tiesin että se poksahtaa

enkä mä sua koskaan saanutkaan

you're hot then you're cold

you're yes then you're no

you're in then you're out

you're up then you're down

tiesin jo alkuun et sä meinaat ongelmia

silti mä oon sun

ku elämän kans viettäis häitä 

älä jää säkään jumittaan aikoi sitte ikävöityyn ikävään

Korvissa lyriikoita ja päivissä liikaa hoidettavaa, on väsyttänyt niin että pitäisi kuunnella ja hidastaa (ei kostosiivota kun kuukausi vaihtuu, muuten uhkaa kadota värit ja fiilis kaikesta). Yllätysvoitettiin turnausspirit samana päivänä kun unohdin kasvaneeni turhaan 19 vuoden ikään, oli siis neljäs HBU-hiekkadyykkiviikonloppu virheettömän kaverikasan kanssa. Innostusta on riittänyt tofuun ja tutaan, tämä yli-innokas fuksi on yrittänyt hakea opintotukea ja perehtynyt oppaisiin ja kursseihin ja kaikkeen, mihin on vielä tasan kaksi kuukautta aikaa (tai siis puoltoista viikkoa, puoltoista viikkoa, reili, puoltoista viikkoa eli se on käytännössä huomenna jo!). 

Kolme kuukautta opiskelemattomuutta ja mulla on ikävä laskemista, kaavoja ja esseitä, niin ikävä että uskon löytäväni riittävästi rakkautta myös investointilaskelmiin ja strategic managementteihin, joiden vapaaehtoista valitsemista opinpolukseni edelleen hämmästelen. Tärkeimmät katosivat intteilemään jättäen mulle vapauden olla tietämättä vielä mistään varmaksi. Voi tuleva fuksisyksy, olet mun päivieni suuri ilo ja joskus ainut sellainen, kun en joka päivä muka ehdi palautua tarpeeksi olemaan onnellinen.

Lyriikat © Nopsajalka, Ruger Hauer, Katy Perry, Queen, Yona, Lukas, Pink!, Teflon Brothers, Ida Paul ja Kalle Lindroth