älä usko lauluihin

Koti-ikävä on väärä sana, mulla on varma ja selviävä fiilis, mutta kotiin pääseminen on silti jotain, mitä odotan valtavasti. Mun vihreän saaren kuu oli kaikkea, mitä siltä odotin, ja nyt kohta, ihan juuri, on aika palata omiin metsiin - se paras asia lähtemisessä kun on tulla takaisin. 

Luen sanoja vuoden takaa ja olen valmis rakastumaan taas uudestaan kotimaan toukokuuhun ja kesän valkeuteen. Mun elämä tuntuu kivalta, ja musta tuntuu että löydän joka viikko vähän lisää määritelmää, mitä haluan mun elämän olevan - life is too short to drink bad wine alkaa kuulostaa joka päivä paremmalta. 

Mietin kliseitä ja totuuksia niissä; mietin, mitä rakkaus on. Onkohan kaikki vain lainaa, lainaa niin kuin mun ja maailman ihanimman tähtipään kuukausi täällä? Tätä lempparieläintä mulla tulee isoin ikävä, kun meijän yhteiset päivät kohta loppuu.

ovat lopulta tarkoituksen palasia

Irlannin kevätaurinko on kiva, vihertävät puut ja keltaiset kukat tuntuu myös hyvälle. On lämmin taas hetken. Elämä hymyilee mulle, mä nauran sille ja me kuljetaan taas yhtä matkaa kohti uusia seikkailuja, joita en vielä osaa arvaillakaan. Kauhean varma en ole vieläkään, mutta tuntuu silti siltä enemmän oikealta ratkaisulta, jättää yksi onnellisuus taakse ja kysyä, jos seuraavalla olisi annettavaa. Mutta eihän välttämättä tää mene näin.

Yksi päivä käveltiin ystävän kanssa Blessingtonin sinisen järven rantametsiä ja juteltiin kotikielellä, tuttuja ja kivoja juttuja, juotiin kahvia ja moikattiin sen arkiponeja. Samana iltana mun rakas onniponi kulki ajatuksella, iltahetki oli sininen ja hiljaista lampaiden määintää. Lauloin kotimaan mollilla ja rakastin enemmän kuin ketään pientä tummanruunikkoani. Sitten istuin tovin pentujen karsinassa laulamassa niillekin, tekemässä nekin osaksi kaunista hetkeä, sitä hetkeä jollaisista päivien soisi useiten syntyvän.

elämä lupaa mulle

Vapaus valita ammattinsa on kiva juttu. Puolet ajasta selvittiin hyvin ja toinen puoli varmasti jotenkin myös. Onneksi turpapalveluun eikä sen selkään voi kyllästyä ikinä. Myöskään salaattia ei voi olla koskaan liikaa.

Elämä lupaa mulle, että sä toimit joka puolella niin kuin optimismi sun kertoo toimivan. Jos uppoudun pohjalle, nostathan takaisin pinnalle? Elämä lupaa mulle, etten jää sun hyökyaallon alle.

siinä on elämä kahdessa persoonassa ja pieni lapsi sen kiusattavana 

tekstissä esiintyvät lyriikat © Elias Kaskinen & Päivän sankarit, Elämä lupaa mulle

ymmärrätsä? yritätsä?

Trinity College

Book of Kellys

Temple Bar

Kaksi päivää Dublinissa, hurjasti keskustelua vaikeella kielellä - politiikasta ja verotuksesta, ihmissuhteista ja hevosenpitokäytänteistä. Kaupoissa kiertelyä ihan vapaaehtoisesti (mä muutun) ja tuntikausia kahviloissa, huomattiin esimerkiksi, että paikalliseen kahviin sekoitetaan viskiä (yleissivistystä olisi kyllä varmaan ollut tietää moinen). Yö hostellissa eikä montaakaan nähtävyyttä, koska ei ole pakko kun ei halua. Vuorokausi tauotonta sadetta.

Parasta oli siltikin palata takaisin väliaikaiskodin ponintuoksuun ja tilaan ilman toisia ihmisiä, mutta kaupungeissa käyminen kannattaa jo senkin takia, että tietää miksi yksikin päivä asvalttia riittää niin mainiosti. Eikä Dublinissa mitään vikaa ole, pidän punatiilikylästä.

~

Me haluamme tietää, kiitos Hesari, rakastin sua jo ennen ja rakastan nyt vielä lisää. Inspiraatiota.
Tässä maailmassa on niin paljon kaikkea, mitä niin paljon haluaa oppia, ymmärtää, tietää. Ottaa selvää.
Pieni suuri kyyninen idealisti mussa hyppii paikoillaan, kun se haluaa vaikuttaa, muuttaa, tehdä kaikesta kaikille vähän parempaa. Hyväksyä, yrittää ja tuntea, ja kaiken muun myös.

Muuallakin elämä vierähti vaaksan eteenpäin. Sitä vaaksaa olikin kauan murehdittu, pyöritelty ja availtu, käännelty ja kärsitty. Toivottavasti pyöriminen ei vaihda suuntaa ihan heti, en jaksaisi palata taas taaksepäin. Tuntuu kivalta.

Mutta suurin onni löytyy edelleen sieltä, missä maata koskettaa kahden jalan sijaan neljä ja maiseman edessä on kaksi tyytyväistä, karvaista korvaa. Kahdentoista vuoden jälkeenkään en lakkaa jokaikinen kerta ihmettelemästä, miten tämä yksi tekeminen on niin ylitse muiden. Sen hetken kaikki maailmassa on aina oikeinpäin.

like a bird in flight

 Pitkät päivät kuluu tuulenpieksemillä niityillä kävellen, mudassa loikkien ja kantaen heinää, ämpäreitä ja koiranpentuja. Juoksuttaminen sekoittuu lounaaseen ja morganit tuoksuu niin hyvälle. Fyysistä täydellisyyttä ja ihanaa lomaa aivoille, ei yhtälönratkaisuun tarvitaan vain pohje, ohja ja sääennustus, johon ei voi luottaa. Tänään oli keväistä, aurinkoista ja oltiin ilman takkia, eilen tuuli ja satoi ihan liikaa ja juuri nyt sataa lunta. Mä tykkään tästä kaikesta. Illat ja niiden lohileivät ovat ansaittuja, ja se tarkoittaa silkkaa hyvää.

Whatsapp muistuttaa, että elämä kehittelee ehdotuksia, mutta just nyt ollaan ihan oikein ja ihanasti vielä kolme viikkoa kaukana kotoa, kaukana kohtaamasta elämän ehdotuksia, joista en osaa ottaa selvää mutta en anna sen haitata.

here we go

Voi apua, ei tässä kauaa kestänyt rakastua tähän paikkaan. Mutkattomia eläimiä, silkkaa onnea saada olla ulkona niin paljon, juoksennella koiranpentujen kanssa, harjata lemppariponeja ja pitää homma toimimassa. Iltaisin muutama jakso White collarsia tyttöporukalla, tauoilla ihan samaa (hyvää) ruokaa mitä kotonakin ja ihanat ihmiset, upeat maisemat, aurinkokin kävi tervehtimässä ja tänään kohtasin ekat life's good -fiilikset, kun tummat pilvet väistyi, aurinko lämmitti, Tosca-tamma juoksi niin kauniisti liinassa ja jotenkin kaikki oli, on, hirvittävän kamalan ihanan hyvin ja oikein mulla, täällä. Heppablogissa enemmän heppakuvia ja enkuksi väännetty yritys kertoa, mitä me täällä tehdään. Mut oikeasti, nää tytöt ja hevoset ja kaikki, nää kaks muutakin ihmistä täällä, pure happiness vaan.

horses are like potato chips - you can't have just one

Oli oikea ratkaisu olla murehtimatta etukäteen, ei se olisi auttanut. Matkustamista ilman kolikoita busseilla joissa käy vain kolikot ja yksin pärjäämistä, jossa sittenkin piilee pieni ikävä, että olisi joku samaa kieltä puhuva joka vähän lohduttaisi tuntemattomilla kaduilla ja tunneissa, kun pitää vain odottaa ja toivoa, että joku, bussi tai auto, tulee ja pääsee perille. Oli myös oikea ratkaisu luottaa, että selviää. Busseissa oli wifi, bussikuski ärtymyksestään huolimatta päästi kahdella eurolla 40 kilometriä, lentäminen oli kaikessa vääryydessään ihanaa niin kuin aina.

Yritän komentaa kolmevuotiasta minussa olemaan reipas ja olemaan miettimättä, miten tasainen ylppäristressi ja muutama tärkeä kaksijalkainen kaikista elämää hankaloittamista ominaisuuksistaan huolimatta olivat sittenkin turvallisuudessaan ikävän arvoisia. Yritän ja kyllä vahvasti tiedänkin, että 18-vuotias minussa tulee selviämään ja pitämään kuukaudestaan, ainakin sitä mukaa mitä useamman ponin se oppii nimeltä.

Jotain samaa kuitenkin kaikkialla. Tallinomistajat on lämpimiä, rakastavat vauvojaan (hevosia) ja koirien ja kissojen määrässä sisällä ja ulkona ei pysy kärryillä kukaan. Homma toimii ihan niin kuin kotitalleillakin ja Netflixiä voidaan kattoa aina kun ei hetkeen tarvitse ketään nelijalkaista auttaa. Netflix on luksusta, se tarkoittaa että mun ei tartte juuri tällä sekunnilla olla tekemässä mitään tärkeämpää (a.k.a ylppärilukua). Ihmiset, ja koira-, kissa- ja hevoslauma jo pelkällä läsnäolollaan saa tuntemaan että kaikki on hyvin, sellanen ehdoton mutkattomuus on eläimissä varmaan se juttu.

Hmm, tästä turhan tekstin määrästä päätellen, tarttisin oman kielen juttukaveria. Ja tarttisin saunaa, ja tarttisin aurinkoa. Hyvää kannattaa odottaa, vaikka se kuukausi sitten. Sadetta, kuutta plusastetta ja myrskytuulta (11m/s keskituuli) kestäessä koti-Suomen marras- ja maaliskuun kelit alkoivat nimittäin tuntua hirveän ihanilta. Tuntuu kuin olisi avomerellä missä vaan on vihreät suuret aallot.