Tässä viimeiset neljä päivää.
Toista kotimaista haluaisi osata hyvin vain jo Svenska teaternin musiikaalien takia. Äitien kanssa hyvänmielen Abba-musikaali oli vain ehdottoman upea.
Neljästä päivästä toisena oli tärkeiksi käyneet ihmiset ja tärkeä talo ja piha, paljonpaljon nuoria (tuntui hetken vanhalta vaikkei vielä edes ole syytä) ja kaikki niin kuin edellisinä vuosina mutta yksi suurin asia tällä kertaa oikein eikä väärin. Oli kiekon heittelyä, iltamessu, ihmisyyttä vastaan oleva korttipeli, paljon naurua ja revontulia. Alkaa tuntua, että voisin uudestaan vähän enemmän elää kotisankarlan suojassa taas.
Huomattiin siskon kanssa, että luonnonvedet ovat tältä kesältä viilenneet.
Pilviä ja poutaa, ja syksyn ensimmäinen pimeässä kävelty iltalenkki. Voi, miten olen ikävöinyt pimeää, kylmää ja kuuta, syysmusaa ja ajatuksia. Kotona on kaksi pitkää vuodenaikaa, pimeä ja valo, joista jättäminen hetkittäin ahdistaa, mutta joiden tulo ja joissa olo on eniten onnea kaikista. Pimeä tuli takaisin ja sydämen levottomuus rauhoittui samalla.
Oikeasti enemmän kuin mikään kiva vuodenaikaisuus tai nauru, elämä näyttää olevan vain yhdet kokeet monikossa ja odotan vain että kurjuus olisi ohi ja saisi kaikkea parempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti