kuin aurinko meillä mutta suurempi

-Äitii, mäkin haluan mennä kouluun kun isovelikin saa!

-Kultapieni, et ole vielä tarpeeksi iso. Vuoden kuluttua on sinun vuorosi. 

-Mutkun mä haluun mennä nyt äiti! Pliis, saanko..?

-Voi, malttaisit nyt odottaa. Kyllä sinä sinne vielä pääset, lupaan.

Luojan kiitos mä olen esikoinen, ja tää tunne on varmaan (toivottavasti) ainokainen laatuaan kun joudun kärsimään. Miten nuoremmat sisarukset yleisesti kestää että vanhin saa kaiken ennen niitä? Yritän keskittyä saamaan odottamiseni palkituksi, sillä tänne kouluun pääsyä äitikään ei pysty lupaamaan. En halua ja haluan kuulla kaiken tulevasta elämästäni, vaikka eihän meillä se samanlainen tule olemaan kun toinen on hän ja minä olen minä. Silti. 

Se on varmaankin hyvä merkki, että en malttaisi odottaa. Tunteella tehdyn päätöksen toki kuuluukin tuntua hyvälle, siksi se tehdään. Silkka järki ei pysty samaan. 

minä nyt.

every night has its day, so magical

Tässä viimeiset neljä päivää.

Toista kotimaista haluaisi osata hyvin vain jo Svenska teaternin musiikaalien takia. Äitien kanssa hyvänmielen Abba-musikaali oli vain ehdottoman upea.

Neljästä päivästä toisena oli tärkeiksi käyneet ihmiset ja tärkeä talo ja piha, paljonpaljon nuoria (tuntui hetken vanhalta vaikkei vielä edes ole syytä) ja kaikki niin kuin edellisinä vuosina mutta yksi suurin asia tällä kertaa oikein eikä väärin. Oli kiekon heittelyä, iltamessu, ihmisyyttä vastaan oleva korttipeli, paljon naurua ja revontulia. Alkaa tuntua, että voisin uudestaan vähän enemmän elää kotisankarlan suojassa taas.

Huomattiin siskon kanssa, että luonnonvedet ovat tältä kesältä viilenneet.

Pilviä ja poutaa, ja syksyn ensimmäinen pimeässä kävelty iltalenkki. Voi, miten olen ikävöinyt pimeää, kylmää ja kuuta, syysmusaa ja ajatuksia. Kotona on kaksi pitkää vuodenaikaa, pimeä ja valo, joista jättäminen hetkittäin ahdistaa, mutta joiden tulo ja joissa olo on eniten onnea kaikista. Pimeä tuli takaisin ja sydämen levottomuus rauhoittui samalla.

Oikeasti enemmän kuin mikään kiva vuodenaikaisuus tai nauru, elämä näyttää olevan vain yhdet kokeet monikossa ja odotan vain että kurjuus olisi ohi ja saisi kaikkea parempaa.

where there's a will, there's a way

Mun koirarakas on hassu ja syö ihan fiiliksissä karviaisia. Mun päivä oli kiva, koska hypittiin maastoesteitä (jee hauskaa) ja huomasin pitäväni otsikon kappaleesta. Kinda beautiful.

when the tigers broke free

Olisiko onnellisuus katumista suurempaa,
          entä jos huonot päätökset säilyisivät ilona yli järkevien?

Olenko minä näin tai äh.

Tällä viikolla oli parhaita päiviä torstai ja perjantai. Silloin oli ilo, aika, pajuniitty ja pohdittiin, miten opettajat ei enää valita meille kun me höpötetään tunneilla. Yksitoista vuotta kikatusta sen saman vieruskaverin kanssa on ehkä, on varmasti, arjen kaikista suurin onni.

Perjantaina me voitettiin tallin estekisat, voi mä tulin niin iloiseksi. Edellisestä sinivalkoisesta oli yli neljä vuotta aikaa.

Tarkoittaakohan broke free että murtua vapaaksi? En osakaan niin paljoa kuin luulin, toisaalta näin eilen yöllä tähdet ja kaikki helpotti hetkeksi. Ei oikeasti mikään ole kovin pahasti, kunhan tuntuu kaikenlaista.

Mä en tiedä.

vois vaik liikkuu

Liikaa kuvia yhteen tekstiin, ja ehdottomasti liikaa lukiota, mutta oikeasti nautin tästä elämänvaiheesta, kun kaikki tarkoitus on vain lukea, selvitä, saada ohitse ja pärjätä. Hassua, että istumalla sisällä ja kieltäytymällä elämästä voi avata ovet elämälle, joka edelleen on osittain istumista sisällä lukemassa.

Kävin katsomassa vuoden kuluttua toivottavasti koittavaa elämääni (kaksi viimeistä kuvaa), enkä malttaisi odottaa sitä. Minulle myös valkeni, että näillä kokeilla onkin hieman suurempi merkitys kuin luulin. Stadin lääkis ei olekaan maan ainoa koulu, minne on vaikea päästä, vaikka jotenkin olin ajatellut että jos ei sinne halua, ei ole huolehdittavaa. No onpas sittenkin. Motivaatiota oli ennestäänkin, mutta tajuttuani että mun todella, todella täytyy osata kaikki viimeistään keväällä jos haluan siihen elämään mitä olen itselleni näin etukäteen katsellut, tapahtui opiskelutahdossa logaritmeillä mitattava muutos ylöspäin.

Löysin hirvikärpäsen hiuksistani. Ilman metsää ei voi olla, joten on elettävä inhotuksen kanssa. Kohta tulee onneksi pakkasta. Sitä ennen yritän huomata kesän ihanat viimeiset lämpimät ja kerätä energiaa kaikenmaailman neljällä ja kahdella jalalla kulkevista elämänmuodoista, sen mitä jokatoinen päivä uudistuva ja hyvin suuntaa-antava, harvoin toteutuva lukuaikatauluni antaa periksi.

sol igen

Opiskeluspiraali pääsi vihdoinkin pyörimään, mutta kaarten välissä ehtii hyvin poimia muutaman litran mustikkaa, kellua hetken humusvesissä tai pitää huolta kavioeläinsuhteistaan.

Muuten, jos pitää puhelinta ihon ja housujen vyötärön välissä, ja vaihtaa radiokanavaa mustikkaisilla sormilla, liilat viirut lantiolla eivät ihan välttämättä ole yllättäviä raskausarpia.

and so are you

Siistiä oli ajella yksin hämäläisiin hääjuhliin ja kilometrikaupalla leveäkaistatie numero kuutta halki peltoaukeiden sitten viikon päästä. Loppukesän aurinko, poutapilvet ja suomipop alkoi pikkuhiljaa saada kuuluvuutta, kun suuri itä jäi taa. Siellä oli taas mukavaa, vaikka puhelin luuli olevansa Venäjällä ja yhteys toimi sen mukaisesti. Laukkahauskuutta kirahvimetsässä, käyntiä apilapeltojen ohi ja vauvapikkusuokin paljas, levein ja ihanin selkä. Kelluin louhoksessa ja oikeasti tein einolaloman ohessa hommiakin, erityisesti lastenleirin pitäminen oli ihan oma juttu. Katsokaa nyt, kuinka ponimummo on elementissään: