Tapahtumapaikkoina toistuvat Hietsu ja Riuttaranta.
En päässyt lääkikseen. Kaksi pistettä liian vähän. Pakko kohdata oma tietämättömyys, mitä haluaisin. Pakko ajatella huolellisesti uudestaan. Se itkettää enemmän kuin varasija, luen ihan mielelläni uudestaan jos todella haluan lääkäriksi. Näkispä tekniikan kandissa tai di:ssä omia polkuja. Luulen vaan, että sellaiset sanat kuin sosionomi, nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja, ensihoitaja ja lastensuojelu- tai mielenterveyden osaamisala, tai no se lääkäri, on paljon paljon lähempänä mun onnea. Yritän muistaa elämän kuuluvan olla tätä: palataan lähtöruutuun, vaikka oikeasti on koettu ja opittu hurjasti ja menty vuosissa eteenpäin, samat teemat toistuu ja on samaa ja eriä. Edes pahoina iltoina en osaa unohtaa, että elämä on kaunis ja merkityksellinen, vaikka kuinka toivoisin ettei se olisi.
Suviksille tahtoisin ensikin vuonna. Siellä tuntui oikealta.
Muutenkin tuntuu jo paremmalta. Melkein ärsyttää, ettei onnistu käpertymään myrtymykseensä vaan mieli piristyy ja elämä jatkuu näin helposti. Onneksi vaan. Syyt ymmärtää myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti