Pohjosen viikko oli pelkistetty ja valoltaan säästeliäs. Ihan kuin joskus ennenkin olisin vain valloittanut maailmaa pelilaudalla, tarponut metsässä ja järvellä, nauttinut laskemisesta tuttuja rinteitä alas, saunasta, hämärästä ja bilsan kirjoista? Syönyt rieskaa ja haastanut pöytälätkässä. Ja ylipuhunut muuta perhettä koiranpentuun, sekään ei ole uutta. Haluaisin sen lempparin takaisin mutta sitä ei saa, eikä me haluta kerän kanssa tulevaisuutta kahdenkaan olla. Pohjoinen odottaa mua turvaan takaisin, ehkä joskus ihan kokopäiväisestikin, tai välttämättä ei. Kesällä ainakin lähden. Ja ehkä keväälläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti