vieläkin kuulen sen kutsun

Ties miten monetta vuotta välipäivät lumen ja hiljaisuuden keskellä. Haaveilin kevytveneistä, huomasin että koirat on hyvin (vaikkakin kylmissään) kuten vuosi takaperin uudeksi vuodeksi lupasin, toistin samat ikitavoitteet alkavallekin vuodelle. Vuosselin metsät rakastutti taas ja ystävyys lämmitti kilometrien takaa, siskoveljet tuntui tutulta. Valkoista ja parasta.

how you kiss that

Jouluviikko: kavereita joka päivä ja ilta, viiden päivän streak musun kanssa, kaks aliasvoittoa, vihdoinkin se Frozen-sivistäytyminen, autolla suhailua ees ja taas kaupungin ja kunnan välillä ja sisässä, jouluvastuulla seittemän ponia mut tallilla silti kivaa, myös aikaisin aamulla ja viimeisenä illalla. En kyllästynyt tälläkään viikolla haaveilemaan omasta laumasta ja joululomaperinteet eli pakettiahdistus, kuvakopioiden järjestämispläänit ja uuden vuoden tavoitteiden mallintelu ovat vauhdissa. Oli myös päästävä ulkojäille vaikken edes osaa pelata lätkää ja vaikka se tarkoitti, että oli herättävä kuudelta että kaiken ehti päivänä tehdä. Ja viimein pääsin jouluyön messuun kotikirkkoon, ja Rockstar soi koko ajan.

a heavenly ride through our silence

Pakkanen ja metsälenkit valosaan aikaan, sanovat joulunajaksi.

rakastumas tähän touhuun

Idylleitä täällä ja siellä, kun lapset juoksee talon ympäri ja piano soittaa melodiaa, kun turkoosi uima-allas loiskuu ja kaikki puolessatoista vuodessa kiinnytyt kertoo juttuja, kun tähtilumi päällystää kaaritien ja tenttiviikon puuroedition 2 tekee niin onnelliseksi yhteisistä illoista ja jutteluista, ja myös kiltisshakista ja abisitseistä (muistan hyvin kahden vuoden taa). Joulukuun päivät täyttyneet miekkailusta ja keltahaista, matriiseista viidettä (viimeistä?) kertaa, oikotieunelmista,  hämärästä ykköstiestä ja odottamattomasta tunnista, joka auttoi siirtymään eteenpäin ja tekemään tilaa kaikille toisille ihanille. Voitettiinpa estekisatkin piiiitkästä aikaa.

rhiannon

joskus kirjottamaan tuun lauluja siitä ku Helismaa

Perinteinen jokakelin joulukuun alku, maa ei osaa päättää minkä värin tahtoo. Opettelen oleen yksikseni ja oon kans onnellinen tästä, ääniviestit venyy. Tuntuu että toistan itteäni kun aina vaan kerron miten ihastuttavilla tyypeillä oon ympäröity ja miten kouluverbejä sattuu keskimäärin vaan kerran viikossa, mutta ne on mun selkeintä todellisuutta. En uskalla kattoa jääkarhuvideota, tiiän kuvastakin mitä haluun tehdä. Ai hei muuten, Suomi täytti 100 ja ens vuodelle pitää porukan keksii jotain muuta kun nationalismin juhliminen. Tuntu itsenäisyyspäivä silti hienolta ja juhlissa oli hauskaa. Satunnaisia: 

itepähän lähdin leikkimään

Hei taas laulu, joka kertoo kuinka rakkaus on murhaa. Mä aion vielä rakastua uudestaan, tunteita ei saa tappaa mutta mutelle ne kun saisi. Sä teit mulle niin väärin, mut ei tässä mitään enemmän ihmeellistä oo, tästähän tässä kaikessa on kyse, aina ja lopulta. Että suuria tunteita ja kipua hinnaksi kaikesta ihanasta mitä oli, väliaikaiseksi me se aateltiinkin mutta ei se nyt lohduta että näin oli käyvä. Alan oppia miten tunteet voittaa järjen (pelottavaa) mutta ilman järkeä ei tunteetkaan saa mitä haluaa. En sano tätä lopuksi koska loput on ikäviä, sanon muutokseksi koska ne on kehittäviä. Aika harva asia täällä on kuitenkaan pysyvää, menetyksetkään. Maailmassani pyryttää, mut toinen tuisku lohduttaa tiivistämällä tän kaiken:
...nää fakin tunteet ...

hombrelle sombrero

Vertaan tätä aikaa mun elämässä tässäkin kohdassa Kauniiseen aikaan, kaikki mahdollisuus mennä, laajentaa todellisuuttaan, uskoa miten yliopisto kantaa kyllä, vaikkei illoilta ehtisi kouluun lainkaan. Huolettomuus kun ei ole oikeita syitä huolehtia, ja etukäteisnostalgia - jokin päivä mä kaipaan tätä ja muistan nää päivät ja erityisesti nää yöt.

Slushia ja sikajuhlaa, toisella geofiltteri ja huvipuistolaite, toisella pallomeri ja median suosio. Talviturkki kasvakoon vasta marraskuusta ja keskustelut on täynnä ylipitkiä ääniviestejä - tunteita niin montaa, lähinnä suurinta kiintymystä ja rakkautta kaikkea ja kaikkia kohtaan, mutta myös vaalikauden päätökseen liittyvä pettymys, ja se seuraavan tekstin kurja. Kevät suunniteltavissa ja tunteet heti tai kohta ylitettävissä. Epäinhimilliseen lauantaiaamuaikaan koiran kouluttamista, autolla selviämistä mukavuusrajojen tuolla puolen ja flunssa, joka taipui elämän kivan alle, vain ääneen se sai valtaansa. Kummia sammakoita ja silliaamiaisia olohuoneella, aamukolmen kiehtovia ihmisiä ja tarinoita toisista maailmoista ja maista. Päällikköys ja uteliaisuus todistaa vahvasti époquen olevan tarkoitettu ja haluan mainita vielä kolmiobileet yhtenä monien liki täydellisisten öiden joukossa.


Mua alkaa myös väsyttää. Pätkissä päiväsaikaan nukkuminen ja joka toisen illan menot, tulot ja olot, mä rakastan sitä itteäni jota persoonallisuustestikin luulee ekstrovertiksi, sitä joka osaa nykyään unohtaa todot ja unohtua seikkailuihin. Samalla on kuitenkin ikävä sitä tyyppiä, joka noudatti listojaan ja jätti jotain välistä. Hyvä, että tulee joulu ja seuraava vuosi alkaa, tässä on juuri oikea aika hengittää syvään.