tiistai 30. elokuuta 2016

there is something in your eyes


Saatiin kesälle vielä kolmas mökkihetki, Muinaistulien, Venetsialaisten viikonloppu, Rauli-myrsky ja tähtitaivas. Kahden siskoksen tarinoita evakkomatkastaan, eläviä paloja kotimaan historiaa, päiväunta, Eaglesiä ja Scorppareita. Viisi viikkoa ilman toista selvittiin, mutta miten ihana vihdoin olikaan nukahtaa kylki kyljessä kiinni ja sanoa tuttuja lauseita ääneen.

sä oot söpö


Viime viikolla oltiin metsässä toivottamassa hirvikärpäset tervetulleeksi takaisin hiuksiimme pesimään ja ilahtumassa viimeisistä kanttarelleista, joista syntyi hyvä seuraavan päivän lounaspasta. Meijän viisikko on mun ehdottomia lempparijuttuja tässä elämässä, ennen ja edelleen, puhdasta kultaa pelkästään.

keskiviikko 24. elokuuta 2016

päivä nousee uudestaan


Suomessa on ihana elokuun loppu, meijän metsät on täynnä sieneä ja puolukkaa, siellä on lämmintä loppukesän aurinkoa ja sataakin paljon. Mä oon pakahtunut onnesta kävellessäni lähimetsässä, nähdessäni koirat kirmaamassa ja vetäessäni jalkaan villasukat, keltaset tallisaappaat tai crocsit iltalenkille. Poni-ikävältä on huippu heitetty pois kiipeämällä takaisin satulaan, ja lukiokaipuutakin on ehditty ruokkia käymällä siellä hymyilemässä ja juttelemassa niille. Ehkä mä selviän uudesta, tiedän että kaikki vanha tuttu rakas on siellä toivottamassa tervetulleeksi takaisin milloin vain tuntuukin että tarvitsee tulla.

Viikonloppuna tapasin ensimmäistä kertaa mun seuraavien vuosien ihmiset, ne joihin varmaan kiinnyn ajan kanssa paljonkin. Miten hauskaa olikaan olla pieni fuksi, rakentaa pastavaahtokarkkitornia ja tasapainoilla kaljakoreilla toisia halaten, järkyttyä mutalammesta ja nukkua kylki kyljessä parvella. Miten paljon onnea löytyikään, kun sai ekaa kertaa laulaa teekkarihymniä, tunkea hämyiseen saunaan ja mökissä hetken päästä huutaa Anssi Kelan päälle miten meistä tulee teekkareita. Huomasin, että mun yksi suuri unelma toteutuu tässä ja nyt. Enemmän kun lääkäri mä haluun olla teekkari ja onneksi tajusin sen ajoissa. Fuksisyksyyn lähdetään odotukset korkealla, tätä on odotettu ja tän takia niihin ylppäreihinkin luettiin. Vuosi sitten odotin jo.

Nyt on syksy, milloin kaikki on uutta ja vanhat tärkeimmät lähtee pois, yksi vuodeksi valtameren taa, toinen etelään, kolme ja neljä aliupseerikouluihin. Kaksi viikkoa aikaa eksyä sähkösopimusten ja vakuutusten vertailuun, säätää opiskelijakortin lähimaksua, käydä läpi tavaroita, löytää kirppikseltä uusia vaatteita ja raksia ylipitkää todo-listaa eteenpäin. Mä oon kohta helsinkiläinen, mutta sitä ennen rakastan mun kotikodin peltoja, metsiä ja nelijalkaisia enemmän kun mitään muuta. Ja mun tärkeimmät tulee kyllä takaisin, mä tiedän sen.

lauantai 20. elokuuta 2016

mut mun sydän tietää minne kaipaan

Hampurin kani
Hampuri


Köpis-Malmö
Tukholma 

Reilin viimeiset kolme päivää olivat harrasta tuntien laskemista kotiinpääsyyn ja kyllästymistä koko matkustamiseen. Vaihtoehtoja ei ollut, joten juna, vaihto ja minuutti kerrallaan aika veivät mua kohti omaa sänkyä, saunaa ja rauhaa. Kaupunkeja en enää kiertänyt kuin sen mitä kävin syömässä ja ostamassa omenoita, viimeisen hostelliyön ja viimeisen reissusuihkun nautin Hampurissa vaihteeksi ilman wifiä. Junamatkat yritin edistää kirjaa ja kuuntelin musiikkia, Pohjoismaihin päästyä mun netti muuttui kotimaan hintaiseksi ja pääsin nauttimaan rajattomasta whatsappaamisesta.

 Viimeisestä 40 tunnista tien päällä ei puuttunut säätöä, ensin juna peruttiin, sitten Tukholman päärautatieasema päätti olla kiinni klo 01-05 - ruotsalaiset eivät matkusta öisin. Ratkaisu löytyi suorasta yhteydestä Köpikseen, maksoi ekstraa mutta juna ajoi laivaan ja pääsin yrittämään ensimmäistä ruotsinkielistä keskustelua mua vastapäätä istuneen pariskunnan kanssa. Kööpenhaminasta mentiin lentokentän passitarkastusten kautta Malmöön, siellä oli meduusoja ja kolme tuntia odottelua. Torstain puolella poistuin viimeistä kertaa junasta ja aloin viettää reissun kamalinta yötä Tukholman keskustan kaduilla, odottavan aika oli pitkä ja yömäkin porukka niin epäilyttävää, että mieluummin istuin kylmässä ulkona. Puoli viisi otin taksin satamaan ja pääsin nukkumaan yöunia ensin tyhjään terminaaliin ja sitten Baltic Princessin hyiselle ikkunalaudalle. Laivalta sain vihdoin ruokaakin, mutta voi sitä onnea kun pääsin föliin, Kauppatorille ja Turku jäi taakse Onnibussilla. Myöhään illalla pääsin omaan sänkyyn ja sain purettua rinkan, ja lopultakin reili oli ohi.

Aika kullannee muistot. Olipahan reissu, kokemus kokonaisuudessaan, kaikenlaisia fiiliksiä ja hienoja ja vähemmän hienoja paikkoja. Enpä mä kai vaihtaisi pois edes alun koti-ikävää tai vikaa spurguyötäni, kaikesta oppii. Silti edelleen oon samaa mieltä kun aina - lähtemisessä kaikkein parasta on tulla takaisin.

Retki alusta loppuun asti:
Ma 25.7. Vihti-Helsinki-Tallinna
yöllä bussissa Tallinasta Vilnaan
Ti 26.7. Vilna-Krakova
Ke 27.7. - pe 28.7. Krakova
Pe 28.7. - la 29.7. Oswiecim
La 29.7. Oswiecim-Wroclaw
La 29.7. - la 6.8. Wroclaw
La 6.8. Wroclaw-Dresden-Praha
Su 7.8. Praha-Salzburg-München
Su 7.8. - ti 9.8. München
Ti 9.8. - ke 10.8. Geneve
Ke 10.8. - su 14.8. München
La 13.8. Hohenschwangau
Su 14.8. - ma 15.8. Bern, Luzern
Ti 16.8. - ke 17.8. Amsterdam
Ke 17.8. - to 18.8. Hampuri
To 18.8. Hampuri-Kööpenhamina-Malmö-Tukholma
Pe 19.8. Tukholma-Turku-Espoo-Vihti

keskiviikko 17. elokuuta 2016

that is famous as a place of movie scenes


Hello Amsterdam. Tässä yksi niistä harvoista kaupungeista joihin todella tahdoin elämässäni päästä. Amsterdam ei pettänyt, siellä oli vapautunut, rento ja hieman kapinallinen tunnelma - matkamuistokaupat myi kaikkea kannabiskekseistä dildoihin ja coffeeshoppeja oli joka nurkalla. Mä vierailin seksimuseossa, se oli mielenkiintonen, ei ollenkaan vaivaannuttava. Kävin ihmettelemässä oikeita kannabiskasveja yhdessä puutarhassa, kirpparilla, syömässä ja kävelin taas kilometrikaupalla ympäriinsä kanavakaupunkia. Illalla kirosin päivällä tykkäämäni kaupungin kokonaan, kun en löytänyt ruokakauppaa sillä sekunnilla kun sitä olisin kaivannut, ja muutenkin reissukiintiö alkoi olla totaalisen täynnä.

Retki tähän asti:
Ma 25.7. Vihti-Helsinki-Tallinna
yöllä bussissa Tallinasta Vilnaan
Ti 26.7. Vilna-Krakova
Ke 27.7. - pe 28.7. Krakova
Pe 28.7. - la 29.7. Oswiecim
La 29.7. Oswiecim-Wroclaw
La 29.7. - la 6.8. Wroclaw
La 6.8. Wroclaw-Dresden-Praha
Su 7.8. Praha-Salzburg-München
Su 7.8. - ti 9.8. München
Ti 9.8. - ke 10.8. Geneve
Ke 10.8. - su 14.8. München
La 13.8. Hohenschwangau
Su 14.8. - ma 15.8. Bern, Luzern
Ti 16.8. - ke 17.8. Amsterdam

tiistai 16. elokuuta 2016

ku siihen jäi aikaa


Pakkasin rinkan uudestaan sunnuntai-iltapäivällä ja kävelin tutuksi tulleet kilometrit haubtbahnhofille. Tuttu oli myös nelituntinen Zürichiin, luin ja juttelin miten elämästä ei pidä valita paskaa. Hetkeksi iski huumaava tunne, sellanen kaikki hyvin ja täällä on jotain enemmän -hetki mitä ei osaa selittää. Puolilta öin löytyi irlantikuun mun kanssa jakanut ystävä, ja aamulla heräsin sohvalta jostain Zugin ja Luzernin välimaaston kylästä.

 Maanantaina ajeltiin uimaan kylmään turkoosiin vuorijärveen, mentiin ylös 2100 metriin katsomaan maailmaa ja ajeltiin Bernin serpentiiniteitä, syötiin juustopäärynää ja iltapäivällä sitten Luzerniin lämpimämpään järveen uimaan lisää ja rantapuistoon nukahtamaan alkuillan helteeseen.

Sveitsi on kiva maa, vuoret, metsät ja järvet, punanen valkoristilippu. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa, vaikka viiden euron maksaminen neljästä desistä vettä järkyttikin ei-paikallista kovin. Illalla koitti Euroopan reissun paras hetki, nimittäin suunnan kääntyminen kohti kotia. Ensimmäinen kotimatkan osa alkoi Zürichin tyhjältä asemalta yötä vasten kohti Amsterdamia. 

Retki tähän asti:
Ma 25.7. Vihti-Helsinki-Tallinna
yöllä bussissa Tallinasta Vilnaan
Ti 26.7. Vilna-Krakova
Ke 27.7. - pe 28.7. Krakova
Pe 28.7. - la 29.7. Oswiecim
La 29.7. Oswiecim-Wroclaw
La 29.7. - la 6.8. Wroclaw
La 6.8. Wroclaw-Dresden-Praha
Su 7.8. Praha-Salzburg-München
Su 7.8. - ti 9.8. München
Ti 9.8. - ke 10.8. Geneve
Ke 10.8. - su 14.8. München
La 13.8. Hohenschwangau
Su 14.8. - ma 15.8. Bern, Luzern

maanantai 15. elokuuta 2016

it's a yes or no, no maybe


Otin viikoksi Münchenin kantapaikakseni, ja sieltä käsin junailin pari kertaa muuallekin takaisin silti palaten. Tää oli lomaviikko puhtaimmillaan, nukkumista yheksään (tätä ennen taisi yhden käden sormet riittää koko kesän mitalta laskemaan nuo yli seittemään nautitut unet), pieniä kävelyitä kahden westien kanssa, kahviloissa istuskelua, puistossa juoksemista ja harvinaista tekemisen puutetta. Tekemisen puutteesta seurasi maailman valtioiden opettelu, kymmeniä puhelimelle omistettuja tunteja ja hevosen selän kaipuuta, niitä ihan samoja haaveita vuonohevosista ja russeista, mitä jo pikkutyttönä aattelin. Yritin lukea mun kirjaakin, mutta aika paljon vaan nautin virikkeettömästä elokuisesta Saksasta, jossa yksi päivä oli kymmenen astetta kylmä ja seuraavana kolmekymmentä kuuma. Kummivanhempien koiravauva oli kaikista ihanin. 

Retki tähän asti:
Ma 25.7. Vihti-Helsinki-Tallinna
yöllä bussissa Tallinasta Vilnaan
Ti 26.7. Vilna-Krakova
Ke 27.7. - pe 28.7. Krakova
Pe 28.7. - la 29.7. Oswiecim
La 29.7. Oswiecim-Wroclaw
La 29.7. - la 6.8. Wroclaw
La 6.8. Wroclaw-Dresden-Praha
Su 7.8. Praha-Salzburg-München
Su 7.8. - ti 9.8. München
Ti 9.8. - ke 10.8. Geneve
Ke 10.8. - su 14.8. München

sunnuntai 14. elokuuta 2016

siinä kaikkein kauneinta


Lauantaina heräsin epäinhimilliseen aikaan klo 3:40 ja kävelin päivän aikana 19 kilometriä, ensin perjantaiyöhön unohtuneita saksalaisia ohitellen ja sitten yksin, syksyä aamukasteisissa alppimetsissä ja alppikyläteillä haistellen. Marienbrückelta näkyi kaunis Schloss Neuschwanstein, minne en sisään asti jonottanut kun arvasin etten jaksaisi opasta kuunnella kuitenkaan. Sen sijaan ihailin täydellistä vuorimetsää ja iltapäivällä torkuin junassa takaisin kantapaikan sohvalle.

 Retki tähän asti:
Ma 25.7. Vihti-Helsinki-Tallinna
yöllä bussissa Tallinasta Vilnaan
Ti 26.7. Vilna-Krakova
Ke 27.7. - pe 28.7. Krakova
Pe 28.7. - la 29.7. Oswiecim
La 29.7. Oswiecim-Wroclaw
La 29.7. - la 6.8. Wroclaw
La 6.8. Wroclaw-Dresden-Praha
Su 7.8. Praha-Salzburg-München
Su 7.8. - ti 9.8. München
Ti 9.8. - ke 10.8. Geneve
Ke 10.8. - su 14.8. München
La 13.8. Hohenschwangau