Miten ulkona voi olla niin kaunista, mutta sekin tuntuu turhalta. Tässä koko jutussa ei ole mitään järkeä, eikä ainakaan siinä miten mun kevätpuro laski siihen koskeen ja paiskautui yhtäkkiä lammen kovaan pintaan rikkoen kaiken onnellisen ja sykkivän.
Sentään tunteet on aaltoliikettä, ne ei kestä samanlaisina kauaakaan - lehdessä tosin luki, että jotkut ei selviä koskaan mutta ei se voi olla oikea vaihtoehto. Ihmiselämä on kuitenkin loppujen lopuksi yhdentekevä ja niin on myös ihmisten säntäily tässä maailmassa, ja tunteiden tehtävä on varmaan värittää siihen tyhjyyteen edes pieniksi hetkiksi jokin merkitys. Kai sen niin kuuluukin olla, vähän kontrastia kaiken satunnaisuuteen.
Missään ei oo enää mitään järkeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti