käännyin olit poissa

Mulle on sanottu, että mä oon kasvanut ylimäärässä lähimetsää. Se ei ole ihan totta, enemmän talon ympärillä on peltoa kuin puita, Suomessa on paljon, paljon taloja kirjaimellisesti metsässä. Siinä olen kuitenkin samaa mieltä, että metsää on lähellä ihanan paljon.

Äsken kävelin tuolla toukokuussa. Huomasin, että mun kaikkein läheisin (ei lähin, mutta lähellä ja rakas) kuusikko on kaadettu. Sitä ei enää ole. Sen takaa näkyy taloja, ja koko alue näyttää ihan vieraalta. Se olikin tosi pieni alue, mutta metsänä pinta-ala ja pituus tuntuivat paljon suuremmilta. Se on myös paljon mäkisempi, ja selvästikin aivan paljas.

Kuusikko oli ihana. Se oli niin lähellä, että sinne ehti oikeastaan aina kävelemään, nopeammillakin koirienulkoilutusreissuilla. Siellä kulki pieni kiva polku, jota pystyi kesäisin kulkemaan paljain jaloin. Kuuset, joukossa joitain haapoja, koivuja ja mäntyjäkin, olivat korkeita ja niiden alla oli vain kaatuineita samanlaisia, sammalta ja varpuja.

Mä en tiennyt, että metsäni katoaa. Tiistaina minä ja koirat vielä kuljettiin siellä ihan niin kuin tavallisesti. Siellä kuului aina lintujen ääniä, ja oli silti hiljaista. Metsä oli pieni, sellainen turvallinen. Yhdellä puolella sitä rajasi pelto, yhdellä tie, toisella pihatie ja piha ja neljännellä puro, jonka yli me lähes aina myös käveltiin kaadettua sähkötolppaa pitkin.

Puolet kuusikosta jäi, mutta en mä tiedä: mitä jos ne kaataa senkin? Minne mä sitten menen monta kertaa viikossa? On muitakin metsiä, mutta tuo oli paras, sijainniltaan ja ominaisuuksiltaan. Ja nyt puolet siitä on poissa.

En mä tiedä onko metsänhakkuu väärin. Tulin surulliseksi rakkaan metsän puolesta, mutta onko sittenkään kaataminen väärin? En tiedä. Kuljen koirien kanssa hakkuuaukeillakin, ja muistan niiden joskus vuosia sitten kasvaneen vielä tiheää puustoa. Oli varmaan pieni järkytys, kun puut yhtenä päivänä oli otettu pois, mutta siihen tottui. Varmaan tähänkin tottuu. Varmaan keksin jonain päivänä uuden lähimetsän mulle ja koirille. Varmaan puitakin saa olla ikävä ja kevyesti surrakin niiden lähtöä?

Yksi hyvä puoli metsän katoamisessa on: en ollut muilta puilta huomannut maailman kauneinta koivua. Sitä ei ollut kaadettu, ja nyt sen komeus pääsee näkyviin. Se on suorarunkoinen, korkea ja vaaleanvihreissä hiirenkorvissa valtavan ihana.