levä on sekovartinen protoktisti

Ihana kevät tuli tänään. Ihan liian aikaisin, ei leskenlehti saa vielä kukkia. Miten lämpö ja valo tekevät pitkän harmaan ajan jälkeen niin iloiseksi, että unohtuu kysyä, onko kaikki sittenkään oikein. Huoli lisääntyy kevään aikaistuessa vuosi vuodelta.

48 tunnin kuluttua saan yliviivata tekemislistaani puoli vuotta karuntaneen sanan pois. En malttaisi odottaa, ja samalla pelkään, ettei osaaminen riitä sittenkään. Ei sillä oikeastaan mitään väliä ole minkä kirjaimen Ytl sieltä raaskii luovuttaa, mutta sitä toivoisi että paljosta yrittämisestä jäisi palkitseva tunne jäljelle.

Koska toistaiseksi olen uskotellut itselleni, että kyllä se kuusituntinen siinä sujuu, olen tehnyt muutakin kuin lukenut. Olen käynyt metsässä kiipeilemässä koirien kanssa, juossut järvelle eilenillalla huomattuani että aurinko oli palannut lomaltaan (jää kantoi vielä, tänään en enää uskaltaisi kokeilla), saanut Hesarin kulttuurisivuilta kipinän elokuvan katsomiseen (ja todennut jälleen, ettei toimintatrilleri ole mun genre #PulpFiction), kuvannut luovia ruoka-annoksiani (raejuustoa, korianteria, tomaattia ja oltermannia ruisleivällä; riisiä, ketsuppia, mangocurrya ja bratwurstia), pelännyt kaksituntisen sähkökatkon ajan irrationaalisesti (vaikken pelkää juuri mitään muuta), huomannut tallilla asuvan suloisen oriin, ja, saanut tietää että tulen täyttämään 18 seurakunnanleirillä...

Ja tämän kirjoittamisen jälkeen en osaa enää uskotella itselleni mitään, joten pelkästään luen kunnes on keskiviikko. Paitsi että mulla on ratsastustunti illalla. Paitsi että nukun myös. Paitsi että huomenna on koulua, mutta huominen paniikkiaste näyttää, mennäänkö sinne vai ei.