Elämä on pientä, suurta ja loputonta luovaa leikkiä, jossa vuorotellen otetaan kiinni, juostaan karkuun ja mennään piiloon. Muistan Peter Panin ja maan korvet, joissa kuljen pelkäämättä ja tiedän, ettei tarvitse yksin silloinkaan, kun käsittämättömän hyvä onnellisuus yhtäkkiä pitää väliyön. Enemmän aikaa kuitenkin ihmettelen sitä sisäistä hymyä, joka ei meinaa lakata lainkaan, menen saunaan, annan parsakaalille merkityksiä, unohdan matriisit ja nukun tunteja ja tunteja päiväunia. Smökkiä, gorsua, SOS, perinteinen fuksikuppa 2.0 ja hihat käärittyinä maailman puolesta, mä teen ja opin, vaikuttamaan ja purjehtimaan.
Uppoudun attraktioteoriaan et taida tajuta ollenkaan ja etsin attribuutioita, miten saat mut kaipaamaan, omiin tunteisiin ja päättymättömään epävarmuuteen toisissa - helppoon tilaan toisissa - ulkopuolisuuteen ja mitä on valta (ryhmädynaamisesti) ja miten se menee suhteessa sosiaaliseen konstruktionismiin, hädin tuskin uskallan hengittää ja samalla kun elämän ihmiset ja suhteet kiehtoo kaikkein eniten, mietin myös kuinka voisi vain tarkkailla ja lakata olemasta subjekti ja objekti itsekin, sillä tekijän ja kohteen onni ja tunteet riippuu välillä raastavastikin liikaa siitä kokonaisuudesta, joka me yhdessä rakennetaan.
Näen tässä on jotkain tärkeää.
viittaukset kls.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti