vapaus on suuri vankila

Kurssireissu Brysseliin inspiroi vihreällä aktivismilla ja paikoilla, joihin ei aina pääse käymään – e. Euroopan parlamentti, komissio. Rahaa kului kymmenisen euroa koko reissuun, lentämättä pelastui maailma ja vegaaniruokaa sai koko viikon. Laivan ahtaat hytit ja bussin ikkunan harmaat pellot toimivat taustana, kun oli liikaa aikaa ajatella ja pahojen tunteiden hajottaa ihmislapsi kurjaksi mytyksi. Onneksi hotla on kuitenkin hyvä, ehti lukea bilsaa, innostui juoksemisesta ja oppipa kaiken ohessa matkustamaan Brysselin metrollakin. Matkustuksesta mä en vieläkään oikein tykkää, vaikka tällä kertaa antipatiaan sekoittui liikaa henkilökohtaista kriiseilyä, jota ei aina vihreä inspiskään saanut unohtamaan. Mutta noi teemat on kyllä jotain sykähdyttävää. Ollapa GP:n aktivisti.

vapaa ja yksinäinen

Mulla on ikävä ja taas on toukokuu, taas on syyskuu, kolmen kuun välein tämä sama murhe, nämä samat tutut kyyneleet. Ja aina uudestaan lyö vasten kasvoja, miten yksi tunne voi hajottaa niin kokonaisvaltaisesti, musertaa vaikka luuli tietävänsä ratkaisuiden olevan vain elämän pieniä osia - kaiken takanahan kaikki on ihan hyvin koko ajan. Mulla on ikävä mutten tiedä ketä. 

Näytös neljä tai viistoistatuhatta, sekosin laskuissa jo ajat sitten, lämähti yllättäin puskista ja kelaan viikonlopun tunteja yrittäen saada kiinni jostain. Mitä tapahtui, miksi ja kenelle, ja hei miten kauan tätä kestää? Kuuntelen taas Anssi Kelaa, valittuja biisejä, Chisua, vapaa ja yksin ja miehistä viis. Hymyjä ja iloa, pulkkamäki ja lukio-opeonni, ja seuraavassa tunnissa loputon parku ja menetys. Kyllästynyt satuttamaan, kyllästynyt tähän kertomukseen. Lopu jo ja anna jotain uutta, tätä on nähty jo riittämiin. Olisipa tämä viimeinen näytös. Ei vaan viimeinen encore. Jotain on tehtävä, sillä mun päästävä höpöttämään jollekin. Vaan jos vaihtoehtona on kävellä lavalta vain tullakseen vielä takaisin, mä en lähde tästä ikinä vaikka on kuinka kylmä nälkä ja kurja. Teatteri mene jo kiinni äläkä enää avaa. 

Niin ja nää kuvat on vaan se visuaalinen puoli. Kaikki merkittävä tapahtuu niissä hetkissä sisällä ja ulosnäkyvä todellisuus, tekeminen, on pelkkää pintaa.

nää on kaikki rakkausrunoja

Katso kuvista ylimääräinen, sillä lukutavoite vie vapautta enkä tykkää että en ehdi mitään totuttua, en koulutehtäviä, en keksiä (vältellä) kesätekemistä, en en en. Mutta Projekti Lääkis muuten tuntuu kyllä ihan hyvälle, Ruoholahti ja kolmituntiset iltalaskemiset on lähellä ja voi juosta. On ollut ystäväonnea ja ystäväikävää ja vähän vielä hakemista sellasen tasapainon kanssa, varmaan vuoden vaihtuminen horjutti arkea ja joo, kyllä koska on taas vähän uudenlaisia päiviä. Kyllä kaikki tästä, pakko on fyssan labrat tehdä ja matkusteluajatus ei (taaskaan) lämmitä, sen sijaan plussakelit lämmittää sulattaen lumet ja kuuratun kauniin talven taas pois. Ja oon ollut jo yli viikon melko kurinalainen vegaani, vähäsomeinen ja ehtinyt sitä kirjaakin vähän lukea. Ja kuunnella parveke-, sade- ja lemmikkibiisiä.

2.1.2017, Helsinki

oon priorisoinut kirjaa (sodasta, metsästä, Lapista, rakkaudesta)

kissan mp kemiasta

ettenkö haluaisi enempää

Pohjosen viikko oli pelkistetty ja valoltaan säästeliäs. Ihan kuin joskus ennenkin olisin vain valloittanut maailmaa pelilaudalla, tarponut metsässä ja järvellä, nauttinut laskemisesta tuttuja rinteitä alas, saunasta, hämärästä ja bilsan kirjoista? Syönyt rieskaa ja haastanut pöytälätkässä. Ja ylipuhunut muuta perhettä koiranpentuun, sekään ei ole uutta. Haluaisin sen lempparin takaisin mutta sitä ei saa, eikä me haluta kerän kanssa tulevaisuutta kahdenkaan olla. Pohjoinen odottaa mua turvaan takaisin, ehkä joskus ihan kokopäiväisestikin, tai välttämättä ei. Kesällä ainakin lähden. Ja ehkä keväälläkin.