Atlantin takana tapahtui kummia ja koko maailma joutui järkytyksen kautta hyväksymään yllätyksen. Ilmastohuoli kasvoi taas, mutta vastapainoksi kurjaan on glögiä ja kaipaamaani lempparihunajaa.
Tällä viikolla oon eksynyt juristisemmaan energian tulevaisuudesta, alkanut selvitä jokseekin taitavasti pääkaupungin joukkoliikenteessä, nauttinut kuvien teippaamisesta albumiin ja keskiviikkoillan Grey-hetkestä. Oon nukkunut jo ainakin kaksi viikkoa joka yö kahdeksasta yhteentoista tuntia - keskiarvo on yhdeksän. Mitä kaikkea sillä ajalla voisikaan tehdä, mutta yritän ajatella sen enemmin niin, että mitä luksusta on että pystyy nukkumaan niin hyvin. Mulla on koulussakin kivaa,
johon auttoi varmaan päätös lähteä kokeilemaan sitä lääkistä. Ei millä tahansa hinnalla, koska mä en enää suostu sitkuttelemaan elämistä jonkun koepäivän yli. Vaan miten kivaa on lukea rakasta tuttua bilsaa ja luvan kanssa innostua aivoista ja siitä koko lääketiedekentästä siellä, jonne saatan ehkä päästäkin. Tai saatan olla pääsemättä, sekin voi olla okei, koska ei mulla mitään pakottavaa kutsumusta minnekään ole. On vaan hienoa, että kaikki on mahdollista ja saa kokeilla, oppia ja mennä eteenpäin. Juuri kun Otaniemestä on alkanut löytyä se mun kokoinen kolonen, mut saa innostumaan ajatus jostain seuraavasta, uudesta jutusta. Ens keväänä sen nimi on lääkis, ja vuoden päähän en uskalla ennustaa. Mä lupaan, että en valita kertaakaan lääkikseen lukemisesta, (paitsi kemiasta saan vähän). Mä en tee tätä siksi että on pakko vaan pelkästään siksi että mä uskon että se lisää mun elämään hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti