viva la vida

juhannusyö

kesäratsu

kesämaisema

työkaveriaidat vastamaalattuina

joku sadepäiväkin oli

juoksumotivaattorit

enkä erota itteäni aidasta näemmä

Kuvissa on aika lailla koko mun elämä näiltä päiviltä. Vähän liikaakin tekemistä, mutta silti tästä tulee ihan kivaa kesää. On poneja, maalia, leipäjuustoa ja lakkoja, avokadopastaa, aurinkorasvaa, trooppisia kelejä ja sadepäiviä. On viiden kilsan lenkkejä, asioita tehtävänä, brexit ja kaksi lemppari-ihmistä vielä jakamassa päiviä. Kaipaisin vähän lisää tilaa vuorokausiin, aikaa kulumaan vähän hitaammin (ihan juuri on syyskuun alku, hui, kaksi viikonloppua, kaksi viikoloppua, matkustus, ja sitten se jo melkein on!). Vieläkään en ymmärrä taloutta, mutta mulla alkaa olla joku tilapäinen tasapaino kaikessa, mikä on mukavaa. Vain yksi asia on valtavan ikävä ja surullinen, enkä tiiä voisiko yhteisestä surusta johtua mitään hyvää tässä kylässä.

kun mä sitten joskus

…olen aikuinen,
niin toivon että oppimasta koskaan lakkaa en.
© Minun ystäväni,  Petri Virtanen

Tännekin vielä ne "viralliset" ylppärikuvat vajaan kuukauden takaa. Niissä on lakin ja ruusun lisäksi mun rakkaita nelijalkaisia, Ally, Fanny ja Honey. Kuvien © Kuvaveljet.

peaceful, easy feeling

Nautittiin muutama merikesäpäivä lapsien ja lampaiden kanssa saaressa. Siellä oli nättiä ja vastuuvalvomistenkin kanssa on yhä myönnettävä, että joku näissä leireissä viehättää vieläkin. Ja entistäkin vähemmän malttaisin enää odottaa mun tulevan pitkiä merikesiä, niiden aurinkoja ja valkopurjeilla tervehdittäviä toisia saaria.

turn the radio on

 Kiinnisaamattoman toukokuun jälkeen kesäkuun selkeä aamukahdeksasta alkuiltapäivään tekee hyvää,  työn itsenäisyys tekee sen täydelliseksi mulle ja työkaverit on tuttuja ja hörökorvaisia. Kuulokkeissa soi kesäsoittolistoja ja massahittejä, amerikan kotkabändi ja joskus joku puheleekin jotain. Ihmiskaverit on lähteneet kuka minnekin, mutta mulla on ihan kivaa täällä kotona - luon järjestystä nurkkiin ja laitan papereita pahvilaatikkoihin, jotta syyskuussa voisin jättää nämä huoneet taakseni valmiina.

Alan usein muistaa, ettei mulla ole enää y:llä alkavia tekosyitä joilla selittää elämän laatu. Nyt tän pitäisi olla juuri sitä, millaiseksi tän itse valitsen, priorisoin ja laitan, mutta silti rahan liikkeet ovat yhä mulle utopiaa enkä vietä kirjojen seurassa kuin aavistuksen siitä, mitä haluaisin. Kummallinen ihminen.

there's no place I'd rather be

Onnenpäivä jäi taakse ja sen serkkuja syntyi Pohjanmaan hiekoille lisää. Väliloma ilman kelloa, kun suurin tavoite oli saada kaikki ruoka syötyä (lähtöpäivänä reilut kuusi litraa hedelmäsalaattia kuitenkin voitti meidät, vaikka kaikkemme annoimme). Nukuttiin paljon ja niin, syötiin vielä enemmän, urheiltiin hiukan rannalla burbeita ja metsäteillä vetoja. Tutut luottoystävät meri, hiekka ja aurinko tekivät ilon - ja huonoja parhaita vitsejä tippui lähes joka lauseeseen (lue: joka hetki).

Kivaa oli myös roadtrippailu sinne ja takaisin "Autovarkaus tässä tilanteessa? No ehkä yksi!" Meillä oli myös keskiyön tukkihumalaa, turhia snäppejä ja kesähittejä, joissa hiekka kohtaa varpaat, on nopsatjalat ja kauniita kuplia. Ja mun meripakahdus tapahtui taas, pääsisinpä vain enemmän aalloille vielä tänä kesänä.

 On ne tärkeitä tällaset retket, joskin vain unista löytyy enää paikka, jossa unohtaa väärät ikävänsä.