Täydellinen juhannus, laittaisin tähän aloituslauseeksi sen kummempia miettimättä. Varmaan aika lähelle oikeaan niin osuisikin.
Oikeastaan näitä päiviä oli odotettu jo vuosia, 14-vuotiaina aloimme bestiksen kanssa suunnitella, kuinka joskus kutsuttaisiin kaikki kaverit maailman hienoimmalle mökille katsomaan kesää. Oikeasti juhannusta oli odotettu lopputalvesta, ihan syystäkin. Kaikkia kavereita ei voinut ottaa mukaan, mutta seitsemänhän onkin täydellisyyden luku.
Öinen Pohjanmaa latoineen lakeuksineen alusti juhannusaattoa ja -päivää. Villiäkin villimpi perjantai: Koko konkkaronkkamme nukahti parin tunnin päiväunille ja heräsi alkuillasta huomaamaan, että aurinko oli sittenkin löytänyt meidät. Merenkurkussa kaikki oli niin kuin aina, tuo pysyvyys on jotain kovin arvokasta. Oli kolopallo-ottelu, oli loistavaa ruokaa, joka sai tajuamaan: kuinka meille lapsillekin siirtyi vanhempien taito ja tahto luoda jotain niin herkullista?
Osui hetken kesäidylli, jolloin säntäsimme biitsille makaamaan pyyhkeille. Siis meri, hiekka ja aurinko, nuo mökin puhtaimmat elementit. Aikatauluttomuudesta seuraava lupa syödä kun tulee nälkä ja nukkua kun väsyttää johti upeisiin auringonlaskuihin, dyykkitreeneihin ja vapaaehtoiseen mutta pakolliseen räpiköimiseen jäätävässä meressä. Saunasta se oli jopa ihan hauskaa, jos sai tulla heti pois.
Yhteen sanaan jos nuo päivät ja yöt tiivistäisi, löytyisivät kirjaimet helposti, ystävät katsos. Semmoinen onnellisuus heistä sopii juhannukseen kuin koivuvihta lämpimille lauteille.
ps. Viime vuoden parhaista päivistä on onnea täällä. Valoisan juhlan rakastamisesta saattaa tulla tapa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti