ja sä oot vapaa voittamaan mut koska vaan

Kevät kohtelee ihmisiään eri lailla, mua paremmin kuin useinkaan ja iloitsen jo nyt toukokuusta, jonka ehtii nähdä eikä tarvitse odottaa sen vaimenevan, saa tuntea sopivasti. Wapun aika on erilaista, ehdin kerrankin ihmetellä sammakoita kuten yläastevuosina ja viettää iltapäivätuntini paljaassa hevosen selässä päivä päivältä vihertyvässä metsässä. Peltokunta soittaa kiuruja ja viherpeippoja, koivuissa kiipijät. Kivet, kalliot ja seikkailuseura menossa mukana ovat suurinta mitä tapahtuu. Rakensin tramboliinin ja hetken yksikään koulukurssi ei ole kesken, mikä tarkoittaa että kirjoitan enemmän kuin aikoihin.

Ajatuksissa ovat polkujaan astelleet lauseet vapaudesta ja vaihtoehdoista. Yritän ostaa yhä vähemmän ja välttämättömimmän, alan luottaa näkemykseeni ja antaa enemmän tilaa katsella seuraavaa kriisiaikaamme, tuota ympäristöteemoihin kiteytyvää. Jotain liikkunee hyvään suuntaan, vaikka globaalisti määränpää vaikuttaa olevan vähintään keskikokoinen katastrofi. Vapaus tuntuu oleelliselta.

hei tosi kiva toi sun mielipide

Oon kuunnellut Rugeria, varmaan siksi koska Paprun eka levy tuli huhtikuussa, joten huhtikuu iskee pään joka kerta pakolliselle comebackille suomirunojen valtakuntaan. Siitä ekasta huhtikuusta on viis vuotta.



Saman tien kun aivot heitti vuosiluvun 2015 ja Paprun, tajusin että mullahan on tässä ikkuna suoraan sinne, ja jep olenhan minä ottanut Malarian pelon lyriikoita tänne jo heti alkuunsa (veikaten, että kyllästyn siihen alkuunsa, vaan kuinkas sitten kävikään). Tsekkaa >> tää <<. Oon näköjään samaan aikaan tajunnut jotain oleellista vapaudesta ja sen, että fysiikka ja talous (päiväkirjojen puolella paljastan että noi sanat on referenssi Aaltoon ja tutaan joten nähdään ne tässäkin niin) olisi askelmerkkejä sinne päin. Onkohan joku kypsymätön ajatushahmotelma ottanut kipinää Monica Vittistä, sängynpetaamattomuuden hyväksynnästä ja vääristä bileistä Kallioista ja viskannut parin kypsymiskierroksen päästä eläinlääkis vai lääkis -pallon pois, toivottaen tervetulleeksi matikkataiteen ja sen vapauden ja mahdollisuudet, jonka tiivistymää Otaniemi on mulle näytellyt niin kauan kuin muistan? Vai oliko ne kymmenen biisiä ihan erilliset siitä, että samojen viikkojen aikana mä tein elämäni tähän mennessä isoimman päätöksen ja lukitsin suunnaksi Otaniemen? Maailma pyörii ja vastaus jossain mukanaan, yhtä kaikki heittäisin parit kiitokset viiden vuoden taakse että Henri Pulkkinen julkaisi räppiesseensä taidostaan laittaa sanoja peräkkäin ja toiset mää17veelle että uskalsin kuunnella tunnetta enkä järkeä tuon opiskelupaikka-asian kanssa. Samalla mun ajatukset on kaikkien tänä keväänä kouluun hakevien kanssa, koska poikkeusajat lisää sitä painetta, stressiä ja epäreiluutta ennennäkemättömän paljon, vaikka jokainen asioista päättävä taatusti yrittää parhaansa.

On siis huhtikuu. Joku kakskymmentä lintua leikkii äänillään, nappaan sieltä vain peipposet mutta lupaan, että ens keväänä avautuu ihan kaikki. Maailma pysyy sulkeutuneena, toivon senkin matkivan lintuja ja olevan mulle auki mitä pikimmiten. Pääsiäisloma on kantanut hetkiä tavallisesta keväästä, kalliodebyyttejä ja neitsytreilejä - oon yhä riemastunut kun sai lumilaudan alle kerran kiellon päälle, luultuani kertaalleen kauden jo käyneen nukkumaan. Talviturkki tippui pakkasyönä lammen pohjaan ja mulle on kerrottu, että merellä näkyy toisinaan purjeita. Poikkeuskevät jatkuu karkaillen ulos pyörillä, poluilla, teltoilla, kavioilla, rullilla ja siinä näen sen hyvän, mitä rajoitettu arki voi antaa yli oletetun kevään kulun - kun tunnit eivät katoa wappujuhliin, niitä mahtuu piilotettavaksi metsiköihin monin kerroin. Ottaisin wapun koska vaan takaisin, vaan nautin myös kun mountains are calling and I must go. Vaihda vuorien paikalle kevätpuro ja kuukauden päästä aloittava tuomi.