Twitterissä muistutettiin siitä hetkestä, kun ajateltiin vuoden 2019 olleen paska, mutta miten onneksi se pian loppuisi ja aloitettaisiin uusi ja raikas 20-luku. En muista väittäneeni viime vuotta huonoksi - muistan kehuneeni sen yhdeksi parhaista, mutta myöntäneeni samaan hengenvetoon että 2018 saattoi olla sitäkin pehmeämpi ja mulle kiltimpi. En usko monenkaan arvanneen, että uusi uljas vuosikymmen ilmoittaisi ensimmäisten viikkojen honeymoonin päättyttyä, kuinka seuraavana vuorossa olisi valtava lama ja lamauttava pelko koko terveydenhuoltosysteemin sihahtamisesta parannuskuntoon ylikuormansa alla.
Hetkittäin muakin ahdistaa ja tuntuu vangitulta. Kotimaakunnan eristäminen ja feedeissä vellova sosiaalinen sosiaalisuudesta sheimaus ovat merkkejä kadonneesta vapaudesta, jos mistään muusta. Vapauden menettämisen tunne on kummallisen konkreettinen. Ensimmäinen vajaa kaksiviikkoinen meni tottuessa pienentyneeseen elämänpiiriin ja videopuheluiden ylimäärään, sitten alkoi meidän hallituksen kevätloma ja on aikaa olla. Aikaa olemiseen on kuuleman mukaan ilman lomaakin, mutta loma tarkoittaa ruudun kestävän hetkiä päivien sijaan ja se tekee hyvää.
Oon lukenut yöperhosista ja naisista, joita ajatella öisin, googlanut fmajseiskaa ja fismollia ja seikkaillut ulkona. Aion jatkaa kirjoittamista.
Ei tunnu siltä, että ois muuttanu Berliiniin, mut se ei sentään ollut suunnitelmissa muutenkaan. Moni muu asia oli, mutta ihmeen nopeasti pettymyksen hyväksyy ja uudet ideat korvaa ne, jotka siirtyivät vuodella. Sitä kutsutaan varmaan resilienssiksi, mutta vähän mietityttää miten ihmiset jaksavat jos pihapiirissä on pysyttävä vielä tuomen kukkiessa ja pääskysten leikkiessä.
Kuvissa on maaliskuu ja ollaan lauantairetkellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti