Tänäkin kesänä yhden äänen äänestyksen siisteimmästä kesälomareissusta voitti pohjoinen. Lähdettiin vaihteeksi yhdessä (vihdoin pystyttiin) ja sopu säilyi, ympärivuorokautisen auringon hidastamat päivät meni vähän nopeammin kaksin. Silti paras iteraatio vuodentakaisesta oli paluulipun hankkiminen tien päältä, kun eräilyn saturaatiopiste saavutettiin sunnuntaina, saatettiin tiistain vaihtuessa keskiviikoksi olla jo pääkaupungin yöhelteissä (kuin etelän ulkomailla aivan).
Matka sisälsi perinteiset vuorokauden mittaiset julkisen liikenteen tukemiset suuntaan ja toiseen, menee jo rutiinilla ja Eskelisen linjat käy tutuksi. Uutena twistinä oli polkupyörän roudaaminen, mut sujuhan sekin ja etukäteen pelottavat Pohjois-Norjan nousutkin taittui, ei kevyesti mutta ei kamalastikaan. Mä tykkäänkin enemmän polkea ja nähdä useemman maiseman kuin patikoida ja meditoitua pariin tunturiin. Inarista poljettiin Sevettijärventien loppuun, järvet oli vuoroin kirkkaita laguuneja ja vuoroin suohumusta, mutta miten mageeta että juomaveden voi napata niistä tosta noin vaan. On meidän luonto hienoa.
Ylitin EU-rajan jo toistamiseen vapun jälkeen ja sain uuden maan mun reissuvihkoon, vihdoinkin Norjassa. Reitti kulki Varanginvuonon alitse ja käytiin yksi yö vaeltamassa melkein Varangin niemimaalla. Suunnitelmia hiottiin matkan edetessä, haettiin täydellistä päivämatkaa ja ensin tiputettiin ja sitten lisättiin kilometrejä niin, että viimeinen kohde oli Nuorgam, jossa vietettiinkin puolivuorokautta tekemisinä Teno-joki ja kaksi K-markettia. Palveluita ei Koillis-Lappi harrasta, satoja kilometrejä ilman ainuttakaan kahvilaa, eikä risteyksiä kuuteen päivään mahtunut kuin neljä. Löydettiin instagrammable telttaspotti Jäämeren rannalta ja joka päivä pääsin uimaan, vastoin odotuksia vedet oli lämpimät ja tää hellekesä uskomaton: hei mantereen pohjoisrannoillakin huideltiin kolmenkympin rajaa ja paarmat häiritsi way too more kuin hyttyset. Lomamoodin tunnistaa, kun nukkuu päiväunia taivasalla taukopaikkojen nurmikoilla vaikka telttayötkin venyivät 11-tuntisiksi. Luin Mediayhteiskunnan ja pyörä ja kroppa pysyi ehjänä, siinä viikon saavutukset.
Huomattavana erona viime vuoteen, pohjoisen unelmasta puuttui nyt täysin eskapistinen ulottuvuus, ja mikään osa mua ei tosissaan haaveillut sinne asettumisesta. Paljakka pysyy siellä ja tunturien rinteille mä varmasti palaan läpi elämäni, mutta on paras vuosi ikinäTM ja kotiinpaluu kaupunkielämään yhä parhain osa reissua, 2018 tiedän minne kuulun ja etelä kantaa kauniimmin kuin koskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti