Taitaa olla tapana kirjoitella aina sunnuntai-iltaisin, samalla kun näkee miten viikon onnistunut lukeminen kaatuu sunnuntaina ja päivä jää aina kesken, ihan aina sunnuntailta jää yli seuraavalle viikolle tekeminen ja asiat. On jokseekin oleellista, että näin tapahtuu viikko toisensa jälkeen, siis että viikon kaikkea ei saa ikinä valmiiksi yhdessä sunnuntaissa. Ne yliviivaamattomat sanat listoilta sitoo viikot toisiinsa, on se koheesio ja sujuvat siirtymät esseen kappaleiden väleillä.
Koeanalyysin käyrältä ihastuttavat 0,5 ja äänestysneitsyyden menetys, yllättäin iskenyt fiilis leikkiä Wordpressillä kotisivuja virheperheelle, joka meinaa tehdä comebäkkiä mun päiviin kesäksi. Viimeinen NVV, mediaa, viestintää ja Hesarin kulisseja. Toi kurssi oli ehkä vuosiin paras yksittäinen juttu, mä en osaa kuvitella mitä ja missä mä olisin jos en olisi vahingossa mainosta huomannut. Opin politiikasta, vihreydestä ja vaikuttamisesta niin hurjasti ja löysin sen mun jutun, hahmotin vihdoin selkeästi sen epämääräisen ikuisen yhteiskuntakiinnostuksen ja sain sille sanat ja muodon. Kaikki ihmiset ja kaikki vaan, NVV oli rakkaus. Johdatus. Maailma muuttuu kun sitä muutetaan ja meijän muutos vasta alkaa.
Mieli askartelee tyhjinä sekunteina viime vuotta ja hakee merkityksiä. Tuijotan ulos kevääseen ja sanon sanan, jotka riittää yksin. Ikävä. Tiedän ratkaisun menneen oikein, tuntuu oikealta ja oikea hyvältä. Silti ensimmäisen kerran kadun mennyttä, että en osannut ekalla kertaa oikein. Seuraavalla kertaa osaan, mä lupaan, vaan olisinpa jo viime keväänä tiennyt, miten toimitaan ilman että toiminta johtaa lopulta menettämiseen. En osannut eikä osaamista voi vaatiakaan, missä sen olisi oppinut? Harmittaa kuitenkin. Jälkeenpäin kokonaisuuden näkee tarkasti, mut sisällä tilanteessa se oli ihan mahdoton hahmottaa. Oisinpa tiennyt mitä tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti