try to play it cool

Vuoden lopun kaipasin tuntureille kuten koko vuoden olin. Kiipeilin ja leikin lautani kanssa Sipoon jäätiköllä, suoritin 10 noppaa, huolsin kamppeita ja näin ystäviä kieli keskellä suuta jotta virusta ei tulisi liikaa uhmattua. Etelän talvi oli vielä marraskuinen.

Kirjoitettu 12.3.2021
 

pitäny olla vakavaa

 

 

 

Samat biisit kun 2017 näihin aikoihin. Ruka-season aukeutui ja talvi laskeutui sinne korkeelle, lähden takaisin kun jaksan ja näyttää että talvi tulee kulumaan pohjoisessa, siis varo mitä toivot ne toteutuu. Onnelliseksi on tehnyt uimaseuraksi lyöttäytynyt joutsenperhe ja skedekauden jatkuminen, onnea on vienyt samat vanhat tutut: korona uhkaa taas ihan kaikkea mikä pitää ehjänä pimeän yli ja lukot ja lukkojen puuttumiset jossain aivokemian tasolla hajottaa kuten niillä aika ajoin on tapana tehdä. Kai saisi olla kiitollinen, että vuoden vaikeimmat päivät osuvat vasta viikolle 48. 

Jotenkin tuntuu ihan hurjan vapaalta ihan kohta, oon täysin valmis ottamaan vastaan seuraavat ajat. Alan ymmärtää, miten kapitalismi, jatkuva kasvu, mielen hajoamiset ympärillä ja ympäristökatastrofit on kaikki sitä samaa, ja miten feminismi esimerkiksi olisi ratkaisemassa jokaista. Haluan oppia lisää ja tuntuu ihan samalta siltä osin, kuin 2010, 2014, 2016. Tuntuu muutenkin vähän samalta kuin joskus ennen mutta lupaan ettei samaa aikaa. Smooth sea never made ja sitä rataa. 

Niin jos oisin asetellut nää sanat puolta kuukautta aiemmin, kertoisin suurista päivistä ja rakkaudesta joulua välkkyvään kotikaupunkiin. Oon käynyt teattereissa, kuunnellut kirjoja ja treenannut ja se on kaikki tuntunut hyvältä. 

tapahtuu kaikki mut ei mitään samaan aikaan

Joskus alkusyksyn aikaan mä toivoin lumista talvea, ensilunta aikaisin, jo lokakuussa. Sellasta talvea, että ainakin kotimaassa saisi mennä ja tulla miten tahtoo. Jatkoin toiveitani, että jos lumi jättäisikin tulematta, pitäisi Salmisaari ovensa auki ja opettaisi lisää uskallusta luottaa siihen, että köysi kestää ja korkealta ei tipu maahan asti. Lokakuu vaihtuu marraskuuks ihan pian (huonoina päivinä marraskuu takas lokakuuks?) ja lumi puuttuu etelästä mutta vakkaritunturi odottaa meitä ja kausi alkaa, laudan pohjissa on parafiinia ja köydet kestää ja ovet on auki yhä, vaikka tilanne maailmalla on huonompi kuin ikinä keväällä ja huulipunaa ei näe maskin alta kukaan. Toisinaan laitan sitä silti ja lokakuu on hymyillyt kaikissa väreissä. Oon kuunnellut tarinoita elämän voimasta ja maailma on monempi kuin aikoihin. Hullun hyvä lokakuu, tekis mieli halata kirjoittajaa vuosiin 2016 ja 2017 ja kertoa et kyllä ne lämpimät pehmeän keltaisetkin syksyt sieltä saapuu.

Syyslomalla ajettiin Itä-Suomen vaaroille muttei vaaroihin, syksyn ja talven rajamaille, pimeille ja märille poluille jotka kuitenkin oli niin hyvät ja iloiset. Kantamukset oli keveät, laavuyöt suloiset ja nauru ei lakannut. Kiviniemessä oli yllätyssauna ja järvivesi jo viilennyttä, ja kaupunkioloihin palasin retkikipinän roihutessa isommin kuin ikinä. Niin hyvä on.

 

ruoho olis vihreämpää aidan kummallakin puolella

Repovesi-chillailua lempparikaksikon kanssa sen viikon päätteeksi, kun palasin Bookbeatin pariin ja binäärisen maailman kyseenalaistaminen lisääntyi taas viistoista pykälää. Alkaa tuntua, että vuoden lupaus olla viikonloput ulkona tulee toteutettua eximia cum laude approbatur.