Maaliskuu on nätti ja täysi tänäkin vuonna. Tänäkin vuonna maaliskuuhun kuului käyttiksen speksi, neljäs kerta perättäin ja vasta nytten mä olen itse fuksi. Oho. Illoissa ja päivissä lukioystäviä, tutaystäviä, geokätköystäviä, vuohiystäviä. Edelleen musiikkina Kuningatar (autossa) ja Pariisi (muuten). Metsät on hirveän kauniita tähän(kin) vuodenaikaan ja sinne ollaan eksytty usein, pentukin tullut mukaan.
Mitä muuta? Vauvaparsakaalikeittoa, membraanifuusiota ja päiväkirjan lykkäämistä. Ratsastusvalmennuksesta innostumista, kun käsketään ja kehutaan ja oppii. Omasta hevosesta haaveilua. Kolmas leffateatteri-ilta kuukauden sisään (menkään tekin katsomaan Tomppaa!). Kettuuntumista kun en saa fysiikan tehtäviä oikein ja toisaalta pääsykoestressin kadottaminen siihen, kun napsuttelin yhteishakuasiaan lisätoiveiksi valtsikkaa ja tilasin iltasatukirjoja siihen liittyen. Että kun en tiedä mitä haluaisin niin saa kokeilla ja ties vaikka vahingossa kesällä olisi vaihtoehtoja. Ei siitä yhdestä opiskeluhaaveesta kannata ahdistua, kun on niin sattumaista.
Elämäkin on päivittynyt. Viime vuoden paras asia lähti pois siitä, yhtäkkiä ja kuitenkin odotetusti. Tuntuu, että tää meni nyt oikein. Silti tuntuu tyhjältä ja hämmentää yhä, että mikä oli kaiken tarkoitus, sellainen varmasti kuitenkin oli. Toinen ikikriisin osanen tuli puolestaan takaisin. Järjellä oli aika helppo tietää, että kun ei voi sekä olla vapaa että rakastaa, niin kumpi täytyy valita. Osat vaihtui ja mua pelottaa, että kohta sattuu, mutta siihenkään en tahdo keskittyä. Kevät on kiva ja kesästä tulee kiva, mä oon kiva (nykyään) ja sekin on tavattoman helpottavaa, että mun ei enää tartte päättää mitään vaan keskityn vaan ihan muuhun. Vihdoinkin. Kaikki menee vielä niin kuin kuuluu.
