you know sometimes words have two meanings

Niin sekin koulutauko (kun loma-sanaa oli jostain syystä vaikea mieltää viime viikkoa käsittäväksi) tuli, oli ja meni. Mä tykkään syystauosta erityisemmin kun muista noista, vet inte varför, jotain tervetullutta ensimmäisissä pakkaspäivissä ja viimeisessä ruskassa on. Eniten kivaa oli leikkiä lipunryöstöä. Voisin ihan vaan sen takia tulla lasten kanssa leirille, koska jostain syystä ala-asteen jälkeen kovin vähän enää ehditään juosta pihalla, suunnitella taktiikkaa ja hämäyksiä, joilla peli voitetaan. Taskulamput, tikkupulla ja niin.

"ympyrä ja risti, mikä sormi viimeks siihen pisti?"

Riuttiksessa tallustellessa huomasin etuoikeuden: vielä tulee vuosia, jolloin noin vain ei pääsekään liukumaan tuttuja käytäviä ja hihittämään pimeään patjavarastoon kahdentoista lapsen kanssa. Tällä hetkellä se on niin itsestään selvää, että sinne pääsee, ei nyt ihan joka kuukausi, mutta melkein. 

Siellä soi samat laulut mitkä kotonakin, pianon soinnista on tullut syksyn mittaan niin tuttu, ettei sitä edes huomaa kuin aina silloin, kun itse haluaisi opetella. Piano kun on niin harvoin vapaa, yleensä täytyy odottaa toiseen hetkeen. Niin leirillä kuin kotona. Ja tavallaan on ihanaa oppia hyvin hitaasti. Tulevat ensimmäiset säkeistöt hyvin tutuiksi. 

There's a lady who's sure 
all that glitters is gold

And she's buying a stairway to heaven.

When she gets there she knows, 
if the stores are all closed

With a word she can get what she came for.

Ooh
and she's buying a stairway to heaven.

There's a sign on the wall 
but she wants to be sure

'Cause you know sometimes words have two meanings.

In a tree by the brook, 
there's a songbird who sings,

Sometimes all of our thoughts are misgiven.

Ooh, it makes me wonder...

Kummallista, miten kovin helppoa on viidellä tunnilla muuttaa vuorokausirytmiä. Ajaa tylsää Porintietä Forssaan1, jossa sunnuntai-iltana ei ollut ketään. Ajaa muuallakin, myös pääkaupunkiseudun juna-asemalle2, missä oli melkein jo yö. Ei yksin voisi olla niin suurta hyvää, mitä on kun on ystävät. On numeroteillä (1, 2) ja on lastenleirillä.

1

2

Niin samalla rakastan pimeää ja ajatusten vapautta, jonka se suo. Ja samalla myös pelkään sitä tunnottomuutta, jonka se useasti tuo. Niin paljon kiehtoo ja saa hymyilemään, ja siinä onkin se tärkeä. Vähän liikaa riipun väärässä kenties, mutta ei vielä varmaan pitäisikään osata ihan itse. Kun katson lehden kuvaa lumesta ja laskettelukeskuksesta, toivoisin sinne ja se on hyvä. Kun istun harmaan hevosen selässä, tiedän myös hyvästä. Itseasiassa, aika paljon silloin.

sitä vaan että...

... rakastuin mun uuteen kameraan. Tekstillistä joku toinen päivä.

lunakuu

Natriumlampun valo = syksy
Kappelitien ruoholla keltaista.
Kiipeämme ylös ja puhumme,
räpsähdys - merkki katuvaloista.
Motarin varrella kolme kirjainta, sinne.

Reaalilukujen tulo on -1.
Tällainen maa riitää syyksi,
 tällainen ilma yöksi.
Lokakuu hymyilee,
nuoruudesta jää naurua.

Vatsallani keskellä tietä
viisitoista sekuntia: sumuinen rauha.
Kiehtovat: kuu täysi ja ystävät
niin kauan kun yöhön lähtevät,
piirtyy valoisassa pimeässä rakkaita varjoja.

could blow this soul right through the roof of the night

Jostain syystä aloin odottaa keskiviikkoa, odottaa oikein paljon. Kummastuin, miksi niin paljon. Ei kai sitten ole ollut niin kovin montaa odottamiseen sopivaa kalenterimerkintää tänä syksynä, ehkä siksi. Eikä se ole huono asia ettei ole ollut. Sitä vain pelkäsin, jos odotan liikaa ja sitten petyn.

Ei käynyt niin. Brit Floyd oli loistava. Yritän kovasti miettiä, miten musiikista kertoisi, mutten osaa. Niin kauan kun maailmassa on sellaista, tähän on ainakin yksi syy. Olisin jäänyt, jos soitto olisikin jatkunut vielä seuraavaan päivään, mutta se kesti vain kolme tuntia. Yössä kuu teki pimeästä valoisan pimeän, ihan kuin sekin ollut kuuntelemassa konserttia.

Mietin, että koulu on aika hyvä juttu. Jaksaa päivästä toiseen herätä aikaisin ja istua siellä välillä kahdeksankin tuntia, se on hyvä, monestakin syystä. Tai että, mitä sitä muuten elämällään tekisi. Kun yleinen mielipide (ainakin niillä, jotka ovat koulunsa jo käyneet) taitaa olla samansuuntainen, niin siksi varmaan siellä niin laajasti vietetään aikaa. Se on ihan hyvä.

Sain takaisin koeviikkoisia konsepteja punaisella piirretyillä numeroilla koristettuina. Ajattelin, että välillä on terveellistä viettää mökötyspäivä. Harmitti, koska en ollut osannut tarpeeksi. Hyvin alkanut mökötyspäiväni ehti kestää puolisen tuntia, kunnes sekin yritys pilattiin: jaksotodistus kertoi opettajien olevan ihania. Olisin voinut käydä halaamassa muutamaa, vaikka ne pilasivatkin mökötyspäiväni melkein alkuunsa: koenumero voi olla kokonaisen numeron vähemmän kuin todistuksen kurssiarvosana, kun opettaja on oikein ihana ♥

Huomenna alkaa yhdeksänpäiväinen tauko koulusta. Haaveilen, jos ehtisin lukea jotain muuta kuin mitä arkena joutuu, edes vähän. Tässä taustalla on äkillisesti uudelleenpuhjennut kirjastorakkaus. Suurimman osan lomasta vietän Riuttiksessa. Vaikka aina tässä kohdin mietin, mikä ihmistä vaivaa kun vapaaehtoisesti haluaa keskelle metsää tohkeissaan riehuvien lasten kanssa leirille, tiedän, ettei siellä kaduta ikinä, että tuli taas. Riuttiksessa asuu onni, ja se muuttaa kaikkiin ihmisiinkin siellä, siksi.